tiistai 27. huhtikuuta 2010

[ 014 - Päivityskatkoa ]

Olin siis lauantaina sekä sunnuntaina heppailemassa, mutta ajanpuutteen takia en mitään päässyt rustailemaan. Molemmat päivät ihan tavallisia tallipäiviä, joten paljosta ette jäänyt paitsi. Eilinenkin päivitys tulee nyt myöhässä, sillä sain kuvia vasta äsken käsiini.

Otin kaverin mukaan Husöseen kun toisella oli ikävä tallille. Bussilla mentiin ja ennen kolmea oltiin perillä. Oltiin sen verran ajoissa että tein esittelykierroksen tallien läpi ja esittelin kultapoikani vielä kunnolla. Otimme Kallen ulos harjattavaksi ja kaverini kuvaili siinä samalla, ponsu on kyllä kuvauksellinen. Vein Kallen sisälle ja menin vaihtamaan ratsastuskamat päälle. Varustehuoneen kautta ponskia satuloimaan. Tänään oli estetunti, hypättiin pikkuesteitä keskittyen erilaisiin lähestymisiin ja tempoon. Tunti meni erityisen hyvin joidenkin osalta, mutta toisella puolella leikkivät ponit aiheuttivat pieniä käytöshäiriöitä ja yksi tyttö jopa putosi selästä. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahasti ja heti oltiin yrittämässä hyppyä uudestaan.

Kiitokset kuvista Ninalle

Muutama huono lähestyminen tuli, mutta muuten tunti onnistui niin hyvin etten anna sen haitata. Otin Kallen sisälle ja harjasin sen hyvin. Turre vietti vapaapäivää, joten annoin sen nauttia siitä. Pienen rapsuttelu plus pikaharjaustuokion tietenkin herran kanssa vietin. Putsasin Turren varusteet sekä Kallen suitset. Ponsu meni vielä yhdelle tunnille, joten en satulaa raaskinut putsata. Olis ollu seuraavalla ratsastajalla tahmeet paikat.

Otin Kallen vikalta sisälle, harjasin sen kaverini kanssa hyvin ja lähdettiin kotia päin.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

[ 013 - Eilinen heppapäivä ]

En eilen jaksanut kirjoittaa, olin kotona vasta 10 aikoihin ja menin melkeen heti nukkumaan. Olin siis ratsastamassa Dotsilla ja sen jälkeen tein vielä tallihommat.

Tallilla olin vähän ennen kuutta, vaihoin ratsastuskamat päälle ja otin harjat valmiiksi ulos. Hevosten omistaja piti tyttärelleen tuntia ja menin siinä samalla ratsastelemaan Dotsilla. Harjattiin hevoset ja huomattiin molemmissa pientä yhteenoton merkkiä, äiti-tytär -kriisi ollut selvästi menossa. Naarmut olivat kuitenkin niin pieniä ja ummessa ettei niille tarvinnut oikeastaan mitään tehdä. Hevoset valmiiksi laitettuamme noustiin pihalla selkään ja lähdettiin kävelemään kentälle päin, matka on juuri sen mittainen että saa käveltyä hyvät alkukäynnit.

Kentälle päästyämme Omistaja meni Staesyn ja tyttärensä kanssa toiseen päähän työskentelemään liinassa, joten itselleni jäi loput kentästä vapaaseen käyttöön. Aloitin käyntityöskentelyllä; taivutuksia kiemuroilla ja ympyröillä, asetteluja sekä vähän pohkeenväistöä. Ravissa työskentely jatkui aika samalla tavalla, tosin väistöt vaihdoin temmonvaihdeluihin, jotka suvuivat muuten erittäin hyvin. Dotsi on niin nuoreksi erittäin kuuliainen ja osaava. Ravailun jälkeen otettiin hetki käyntiä löysemmällä ohjalla, jonka jälkeen otin laukkaa ympyrällä. Ensin oikeaan suuntaan. Meni oikein hienosti, otettiin myös suoralla muutamat lisäykset. Vasempaan kierrokseen ei sitten mennytkään ihan niin hyvin, Dotsille vaikeampi suunta, joten keskityttiin pelkästään siihen että saatiin oikea laukka nousemaan. Sain muutaman oikein hyvän noston ympyrällä sekä suorallakin tuli muutama erittäin kehuttava nosto. Loppuverkaksi otettiin siirtymisiä ja lisää kävelytreeniä, tyttö rentoutui hyvin ja sain mukavasti pyöreyttäkin siihen.

Loppukäynneistä ei tarvinnut välittää, ne saatiin kuitenkin takasin tallille kävellessä. Suunnilleen tunti meni ratsastaessa ja takaisin saavuttua vietiin hevoset harjauksen kautta tarhaan. Kävin heittämässä kypärän varustehuoneeseen ja join vettä, melkeen puol litraa. Tais iskeä jano, ei voi muuta sanoa. Pikkasen juomatauon jälkeen kävin heittämässä tarhaan vähän heinää ja aloitin karsinoiden siivoamisen. Molemmilta lähti erittäin vähän tavaraa lantalaan, mutta lisäsin silti vähän puruja molemmille. Laitoin uudet vedet sekä loput iltaheinistä. Kävin laittamassa kaurat ämpäreihin ja niitä heilutellessani sain molemmat menemään itsenäisesti sisälle omiin bokseihinsa, kätevää. Annoin kaurat molemmille, laitoin aamuheinät tarhaan ja vaatteiden vaihdon kautta (sekä vielä enemmän vedenjuomisen) lähdin kotiin päin.

Puhuttiin vielä Staesyn sekä Dotsin omistajan kanssa, että voitaisiin joku kerta laittaa esteet kasaan ja lähteä kentälle hyppäämään. Enemmän kuin hyvä ajatus.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

[ 012 - Sunnuntai & Maanantai ]

Eilen illalla kävin vielä Staesyn sekä Dotsin luona siivoomassa tallin ja laittamassa tytöt yöpuulle. Oli ihana katella auringonlaskua ja sään innoittamana annoin osan iltaheinistä ulos syötäväksi. Otettuani molemmat sisälle moikkasin neitejä vielä, tunkien että kaikki molemmilla kunnossa. Laitoin aamuheinät tarhaan ja lähdin kotia kohti.

Tänään olin Husössä ja viime maanantain inspiroimana mentiin Marin kanssa tallille bussilla. Perillä oltiin vähän ennen kolmea ja päätettiin harjata ponit ulkona, kuitenkin sadekuuro pakotti meidät takaisin sisälle. Harjasin Kallen kunnolla sekä tein kevätsiistimisen. Leikkelin vähän jalkakarvoja, tasotin hännän sekä siistin korvakarvat. Ponsu käyttäytyi erittäin hienosti koko operaation ajan, eikä tänään edes vaseliinia pelätty. Menin vaihtamaan omat varusteeni ratsastuskamoihin ja hain Kallen kamat. Tänään kokeilin mennä sillä ekaa kertaa sporrilla ja olen enemmän kuin tyytyväinen, Ponsu oli erittäin kuuliainen ja sisäpohjettakaan ei tarvinnut runnoa läpi.
Kiitos kuvista Sannalle!

Tunnin jälkeen harjasin Kallen nopeasti ja pyyhkäsin sen kamat. Vaatteiden vaihdon kautta Turren luo. Harjasin Purmin kunnolla ja rapsuttelin hetken. Onnekkaalla oli vapaapäivä ja kuramäärästä päätellen oli ollut ulkona tänään aikaisemmin. Ennen kotiinlähtöä putsasin vielä molempien harjat sekä ruokakipot.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

[ 011 - Kuvailua ja hevostenhoitoa ]

Turre ulkona (:

Herätys 07.45, tallilla olin vähän yheksän jälkeen. Harjasin Turren ja laitoin sen tunnille, sen jälkeen harjasin Kallen hyvin ja pian olikin aika hakea Purma takaisin talliin. Syötiin eväitä sekä kuvailtiin tuntia Hannan kanssa. Lopulta kuitenkin päätimme ottaa Turren ja Spotin (Hannan hoitoponi) ulos harjailtaviksi.

Harjasin Turren kunnolla, shainasin harjan sekä hännän selvittäen ne kunnolla. Leikkasin myös häntää lyhyemmäksi sekä siistin jalka- ja korvakarvat. Koko prosessiin meni melkeen puoltoista tuntia, jonka jälkeen oli aika ottaa kamera esille. Otin molemmista ponsuista kuvia ja Hanna vielä otti erikseen musta ja Turresta muutaman. Kuvailun jälkeen vein Purmin sisälle syömään ja putsasin molempien harjat. Oli tarkoitus ottaa Kalle vielä pihalle, mutta kyyti saapuikin jo kahdelta. Tyydyin sitten harjaamaan sen sisällä.

Koska en ole oikein kirjoituspäällä tulee tästä sitten enemmän kuvapainotteinen merkintä. Kuvat ovat minun ottamiani, paitsi ne joissa itse esiinnyn on Hannan otoksia. Enjoy!


Maailman komein hevonen


Spotilla on ihanan värinen turpa


torstai 15. huhtikuuta 2010

[ 010 - Sateinen & harmaa päivä ]

Herätys puol yhdeltätoista, kyllä mä itekseni aikasemmin herään. Ihan vaan varmuudeks, vaikka yleensä herään 9-10, mutta on välillä sitä tultua kahen aikoihin ylös noustua. Kuitenkin heräsin puolkymmeneltä, hoidin aamutoimet ja lähdin tallille.

Tänään oli tarkotus tulla kengittäjä, mutta autovian takia Steisi sekä Dodo saavat odottaa lauantaihin asti. Tänään en tarttunutkaan talikkoon vaan tyhjensin karsinat kokonaan lapiolla. Vaikka melkeen kaikki kuivikkeet oli jo otettu pois, lähti silti vielä kolme kottarillista lantalaan. Laitoin molemmille reippaasti puruja ja niitä levitellessäni sotkin jalkani ja kenkäni niihin kokonaan. Ei se mitään, rapatessa kuuluu roiskua.
Vastapesty kippo ja heti ihan kurassa, onneksi sisältä kuitenkin puhas!

Purut laitettuani heitin päiväheinät tytöille tarhaan ja aloin tiskaamaan kippoja. Hinkkasin ruoka- sekä juomakipot kunnolla. Ainoa missä tingin oli tarhan vesiastia, putsasin sen kunnolla vaan sisäpuolelta. Se olis kuitenkin ollu mutanen heti tarhaan laitettua. Niin siinä oikeestaan kävikin. Laiton vesiastiat omille paikoilleen ja täytin ne vedellä. Tein vielä pienen uudelleenhuuhtelun ruokakipoille ja laitoin ne ulos kuivumaan. Laitoin iltaheinät talliin valmiiksi ja päiväkaurat ulos, tällä kertaa ilman kippoja.
Harjasin molemmat vielä pikaisesti ja putsasin harjat sen jälkeen. Kyllä tuli kunnon lihastreeni kun sai ensin lapioida ja vesiämpärit painaa vieläkin ihan mielettömästi, onneks oon kuitenkin alkanut (jo) tottua niiden painoon sekä oppinut hyviä kantotapoja. Nyt pysyy vesi ämpärissä eikä mua satu selkään! Lähtiessäni moikkasin vielä tyttöjen omistajaa ja puhuttiin että ensi viikolla voisin siistiä tytöt ja mennä joku päivä Dotsilla ratsastamaan.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

[ 009 - Maanantai ]

Kevätsään innoittamana päätin mennä julkisilla tallille. Metrolla itikseen ja siitä sitten bussiin, joka meni odotettua nopeammin. Aikaa bussimatkalle varattu puolisen tuntia, mutta siihen menikin noin 10 minuuttia. Sitten husöntien kävely, reittioppaan mukaan seon 8 kilometriä pitkä. Itse sanoisin että 3-5 kilsaa.

Perillä olin kahen aikoihin, hain tallista kamojenputsausvälineet ja otin Turren varusteet pihalle. Putsasin ne huolellisesti, paitsi jalustinhihnoja en irrottanut. Ne on niin jäykät etten niitä yksin saa takasin paikoilleen. Oli ihana paistatella auringossa samalla jotain hyödyllistä tehden. Olisin ottanut jommankumman, tai molemmat, ulos harjattavaksi, mutta ruoka oli juuri laitettu talliin joten annoin molemmille ruokarauhan.

Ruuan jälkeen harjasin molemmat kuitenkin hyvin ja Turren ratsastaja otti sen vielä ulos harjattavaksi. Ihanaa kun vielä löytyy ratsastajia jotka haluaa puuhailla ja tutustua hevoseen ennen tuntia! Pian tulikin sitten oman tuntini vuoro, enkä järkytyksekseni mennyt Kallella. Tunti meni kuitenkin ihan ookoosti, ratsuna toimi pieni lämppäritamma Sandra. Oikein mukava hevonen, jolla en kuitenkaan osaa kauhean hyvin mennä. Noi raskasrakenteisemmat on enemmän se mun juttu. Oli yhteistyö kuulemma hyvältä näyttänyt ja saatin opettajaltakin kehuja, mutta silti jäi jotenkin semmonen tunne että paremminkin olisi voinut mennä.

Tuntien jälkeen putsasin vielä Turren & Kallen kupit sekä harjat ja kyytiä odotellessani pyyhkäisin vielä Kallen suitset.

Törmäsin päivän aikana myös vanhaan hoitajakaveriini, joka oli toisen ratsastuksenopettajan sijaisena ja hän kyseli jos alkaisin hevostaan hoitamaan. Ei siinä mitään, talli on Husön lähellä ja kyllä mun katraaseen vielä yksi mahtuu. Perjantaina sitä sitten katsomaan, että tullaanko kyseisen hevosen kanssa toimeen.

Kuvia nyt tällä kertaa ei valitettavasti ole, kamera on lainassa ja saan sen tänään takaisin. Eiköhän yksi kuvaton postaus ole sallittu :)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

[ 008 - Ostoksia, talliseuraa & lempitytöt ]

Näin Marin keskustassa puol 9. Tai oikeestaan nähtiin jo metrossa, samaan vaunuun kun satuttiin. Ehdittiin jopa kerrankin siihen aikasempaan junaan.

Tallille päästyämme Steisi katseli jo kärsimättömänä ikkunasta ulos, aamuheinätkin oli jo tarhaan valmiiksi laitettu joten ei muuta kun hevosia ulos päästämään. Steisi tutki ensin portin edustan ja Dots lähti laiskasti tallista ulos, mutta ruuat huomattuaan otti pienen spurtin niiden luo. Kävin hakemassa kipot tallista, laitoin niihin aamukaurat ja molemmat tytöt tuli vaatimaan omaa kippoa itselleen. Annoin molempien kuitenkin odottaa siihen asti että kipot on asetettu maahan omille paikoilleen. Putsattiin talli ja laitettiin molemmille reippaasti uutta kuiviketta. Vettä lisäiltiin tarhaan ja laitettiin iltavedet talliin odottamaan, ihanaa kun on lämmintä niin voi vedetkin laittaa valmiiksi. Pakkasilla ne olis ehtiny jäätyä päivän aikana. Laitettiin iltaheinät myös sisälle sekä päiväheinät odottamaan tarhan ulkopuolelle. Ihana kun oli Mari mukana niin hoitu asiat paljon nopeemmin eikä tarvinnut heinän kanssa sählätä.Tallihommat hoidettua räpsäsin hevosista muutaman kuvan jonka jälkeen siirryimme, veden haun kautta, putsaamaan varusteita. Putsattiin suitset osissa, sekä harjattiin huovat & vyöt. Putsasin vielä Dotsin satulan ja Mari putsasi Steisin jalustinhihnat, kangassatulaa ei saippualla sotketa. Steisin satula kiilsi muutenkin puhtauttaan, joten jätettiin homma jalustinhihnoihin. Kamat putsattuamme kuvailtiin hevosia vielä hetki ja lähdimme sitten kävelemään asemalle.
Tallireissun jälkeen mentiin vielä käymään Prismassa, josta mukaan tarttui uudet ratsastussukat ( Mustat polvisukat, 5,50€ ), Ratsastustakki sekä kahdet kannukset.

Spurs 14mm & 20mm, alennuksessa 4€/kpl

Horze tuulitakki n. 30€