[ 63 - Ratsastajan ryhti ]

Kuten lupailin jo muutamille, seuraavana vuorossa olisi istunta. Koitin saada kaikkea mahtumaan yhteen postaukseen, mutta se taisikin olla liian iso pala purtavaksi. Niinpä käyn aiheen vaihe vaiheelta läpi. Ensimmäisenä vuorossa ryhti ja oikeaoppinen istunta. Mitä muuta istunnasta osaisin kertoa, ainakin istunnalla vaikuttamisesta tulossa juttua, voisin myös kerätä kasaan istuntaharjoituksia - niitä joiden tekoon ei tarvita hevosta. Kommentoikaa vapaasti ja antakaa ideoita siitä, mistä olisi kivaa/hyödyllistä tms. lukea.

Jotta päästään istumaan oikein, on satulan oltava oikeanlainen, niin hevoselle kuin ratsastajalle. Yleisin ongelma on liian kapea satula, joka valuu eteen, siirtäen ratsastajan painopisteen pois hevosen painopisteen luota. Satulan on oltava selässä niin, että istuessaan keskellä istuinosaa ratsastaja istuu myös hevosen painopisteen päällä (selän syvimmässä kohdassa, sään takana niin että lavat saavat täyden liikkumisvapauden. Tässä kohtaa hevosen ja ratsastajan painopisteet yhtyvät). Ratsastamisesta tulee tehdä mukavaa niin ratsastajalle kuin hevoselle.

Kun satula on tarkistettu sopivaksi, päästään pisteeseen jossa istutaan hevosen selässä. Ratsastajan tulee takaapäin (ja tottakai myös edestäpäin) katsottuna istua täysin suorassa, näin paino jakautuu tasaisesti molemmille istuinluille ja siitä satulan läpi hevosen selkään. Kun ratsastaja näyttää tästä suunnasta oikealta, voidaan alkaa tarkastelemaan istuntaa sivusta katsottuna, tänään meille esimerkkinä toimii Anky Van Grunsven.

Sivusta katsottuna ratsastajasta voi vetää viivoja, joiden avulla nähdään ryhdin ja istunnan oikeaoppisuus. Piirsin linjat kuvaan valmiiksi helpottaakseni havainnointia. Ensimmäisenä linja hartioista lantion kautta kantapäähän. Näin saadaan ryhti suoraksi ja pohje oikealle paikalleen. Itse saan ryhdin sekä katseen kuntoon ajattelemalla olevani maailman ylpein hevosesta, jolla sillä hetkellä ratsastan. Kyseinen taktiikka toimii oikeasti, suosittelen kokeilemaan. Hartia-lantio-kantapää  -linjan ollessa suora, pystytään myös vetämään viiva polvesta varpaisiin. Kolmas viiva kertoo käsien oikeaoppisen asennon. Tämä saadaan vetämällä viiva kyynärpään kautta ranteeseen ja siitä ohjista kuolaimiin. Viivan ollessa suora, käsien asento on oikea. Käsien asento riippuu siis myös hevosen pään asennosta!

Nyt asennon ollessa korjattuna oikeaksi, voidaan käydä läpi vielä yleisimmät virheasennot (huomasimpa itse käyttäväni näistä toista). Kaksi yleisintä istuntavirhettä ovat ns. riippu- sekä tuoli-istunta.

Riippuistunnassa ratsastaja kallistuu eteenpäin, tämä johtaa pohkeiden valumisen liian taakse. Yleisinpiä syitä tähän ovat jalustimien liian pitkä pituus, satulan epäsopivuus tai sijoitus liian eteen, jolloin satulan syvin kohta on liian edessä. Tuoli-istunnassa taas ratsastaja istuu satulan takareunalla, tämän seurauksena selkä köyristyy ja polvet nousevat ylös. Pohkeet ajautuvat liian eteen ja ratsastaja joutuu tukeutumaan ohjiin. Tähän syinä voivat olla jalustimien liian lyhyt pituus, satulan epäsopivuus tai sijoitus liian taakse (satulan syvin kohta liian takana), ratsastaja nojautuminen taaksepäin tasapainon toivossa sekä hitaasti reagoiva hevonen, jota ratsastaja yrittää töniä eteenpäin.

Muita yleisiä ongelmia ovat ratsastajan vinous, liiallinen puristaminen reisillä/polvilla sekä liian aukinaiset/sulkinaiset lonkat.

Molemmat virheistunnat ovat (onneksi) korjattavissa; Satulan tulee olla sopiva niin hevoselle kuin ratsastajalle (istuinosan tulee sopia ratsastajan takaliston kokoon) sekä jalustimet tulee säätää sopivan mittaisiksi. Loput lähteekin ratsastajasta itsestään. Matka oikeaoppiseen istuntaan on vaikea, kivinen, pitkä ja ärsyttävä. Kuitenkin uskon että kaikki on sen arvoista.

Yritin löytää itsestäni hyvää kuvaa, jossa mun istunta näkyisi kunnolla. Vaikka kuvassa olisi satula, niin könötys olis silti aika samaa luokkaa.

Voisin lopuksi vielä listata omat (pahimmat) istuntavirheet, joita on valitettavan monta. Ensinnäkin ryhdin ylläpitäminen, minulla on hyvä ryhti, unohdan vain näyttää sen. Samoin kuin nyrkkien kiinni pitäminen, ranteiden suoruus, kyynärpään hallinta, lonkkien rentouttaminen (jota oon alkanut pikkuhiljaa hallitsemaan!) ovat jotain sanoinkuvaamattoman vaikeita muistaa. Lisätään tähän vielä, että olen armottoman vino. Lohdullista eikö.

Toisaalta, nämäkin ongelmat ovat parantuneet suunnattoman paljon viimeisen vuoden aikana. Siitä en voi kiittää ketään muita kuin kärsivällisiä ratsastuksenopettajiani. Joku päivä mä istun vielä tuolla selässä tasapainossa itseni ja hevosen kanssa. Puskailijasta tuuppariksi, vaikka ratsastusvuosia on tosiaan takana monta, into muuhun kuin matkustamiseen on syntynyt vasta muutama vuosi sitten. Monen vuoden virheelliset opinnot on vaikea korjata, mutta ajalla ja sinnikkyydellä ajattelin siitä selvitä.

Lähteet;
Kyra K. ja ratsastuksen taito, WSOY (en selviäis ilman tota kirjaa..)
Centered Riding valmentaja Tanja Kortelaisen sivut
Islanninhevoset.com

[ 62 - Puolipidäte ]

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa jostain muustakin aiheesta, kuin omista tallipäivistä ja shoppailuista. Nyt viimein, kun mulla slomalla ei muuta ole kuin aikaa, aloitan sen. Ensimmäisenä (ja toivottavasti ei viimeisenä) puhutaan puolipidätteestä, joka suuressa yksinkertaisuudessaan tuottaa ongelmia lähes kaikille.

Itselleni ponivuosina, jolloin opetus ei ollut kovin tasokasta tai eteenpäin vievää "kunhan tytöt pääsee ratsastamaan"-periaatteella toimivaa, puolipidäte opetettiin minulle puolikkaana pidätteenä ja lähes kaikki nämä vuodet opettajan pyytäessä puolipidätettä, olen nykinyt ohjista erittäin epämääräisin tuloksin. Tämä teksti tulee siis myös itselleni, jotta oppisin ymmärtämään kyseisen pidätteen kaikki miljoonat, tälle tampiolle ylittämättömän vaikeat, ulottuvuudet. Teksti sisältää paljon lähes suoria lainauksia, pahoittelen sitä. Jotkut asiat olivat vaan valmiiksi kirjoitettuna niin hyvällä ja selkeällä tavalla, että koin turhaksi lähteä sitä muuttamaan.

Oikeaoppisessa puolipidätteessä yhdistyvät istunta, pohje ja ohjasote ja sitä ei tehdä ilman tietämystä siitä, miksi sen tekee. P-pidäte ei ole hidastava (toisin kuin itse sen ymmärsin) vaan kokoava liike, jolla hevonen valmistellaan tulevaa liikettä varten, oli se sitten sarjavaihdot askeleessa tai ravista käyntiin siirtyminen. P-pidätteen tarkoitus on myös tasapainottaa hevosta ja "laittaa se kuulolle", eli pidätettä saa ja tulee myös käyttää hevosen liikkuessa omavalintaisella tyylillään täysin sinusta piittaamatta. Puolipidätteen mennessä läpi, hevonen hetkellisesti taivuttaa takajalkojensa niveliä (erityisesti kintereitä!) normaalia enemmän. Suomennettuna tuo tarkoittaa sitä, että hevosen painopiste siirtyy taaemmas, jolloin hevonen kantaa takaosallaan paremmin. Seurauksena tästä on etuosan keventyminen ja kuunteluasteen (voiko noin sanoa?) lisääntyminen. Ilman toistuvia p-pidätteitä hevosen kokoamisaste saattaa heikentyä nopeastikin, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kokoajan tulisi olla nypläämässä.

Puolipidäte tulee oikeaoppisesti suorittaa askelten välissä, näin vaikutus kohdistetaan juuri alkavaan askeleeseen. Vaikka ajoitus ei onnistuisi, tulisi p-pidäte suorittaa vähintään yhden askeleen aikana. Puolipidätteen olessa enemmän kokoava, kuin pidättävä liike, on apujen oikeaoppisuus tärkeää, eli ei pelkällä ohjalla! Yleisimmät apuohjeet ovat istunta, pohje ja ohja yhdessä. Näin istunta tasapainottaa hevosta, pohje antaa avut eteenpäinpyrkimykselle ja ohjasota pidättää liikkeen (vieden sen selän yli takapäälle, joka voimistaa näin työskentelyään). Kuitenkin apujen voimakkuus riippuu täysin ratsastajan tasosta, eli (ainakaan minulta) mitään höyhenen kevyttä pitsinnypläyspidätettä, vatsalihasten hallittua rutistamista ja tasapainollista, hevosta auttavaa istuntaa (ja sen oikeaoppista käyttöä) on hetkeen turha odottaa. Eiköhän se sieltä tule, meillä kaikilla.

Painotetaan nyt vielä p-pidätteen tarkoitusperää (sitä kuitenkin kaikilla lähdesivuilla vannotetaan henkeen ja vereen, niin teen siis minäkin). Tarkoitus on ensin lähettää hevosta eteenpäin ja vasta sen jälkeen ohjasavun avulla pidättää liike takaisin takaosaan ja lisätä sinne voimaa. Liike tehdään näin päin, sillä jos jo valmiiksi hiipuvaa tahtia otetaan pois, tasapaino horjunee entisestään, eikä eteenpäin vieminen enää saavuta mitään. Oikeaoppisesti p-pidätteessä ratsastaja tiivistää istuntaansa (itselläni kyseinen homma onnistuu parhaiten jännittämällä nanosekunnin ajaksi kaikki olemassa olevat vatsalihakseni, en sitten tiedä teenkö sen oikein, mutta tuolla tavoin olen itselleni tuloksia saanut). Istuntaa seuraa pohje, jonka perään tehdään pieni pidäte ohjista. Ohjasotteen suuruus riippuu pohjeavusta, sekä tottakai hevosen herkkyysasteesta. Tähän kohtaan voisin ohjasapua selventääkseni, lainata tuota ponivuosieni opettajaa, puolipidätteen aikana tapahtuva ohjasote ei ole varsinainen pidäte, jonka avulla hevonen siirretään esim ravista käyntiin, vaan juuri tuo puolikas pidäte. Kuitenkin pidätteen tulee olla sen verran vaikuttava, että se kulkee selän kautta takajalkoihin!

Puolipidätteen aikana apuja ei hellitetä äkillisesti, vaan ratsastaja päästää hevosen ponnistamaan eteenpäin säilyttäessään tahdin, kokoamisen ja tasapainon. Parhaaseen tulokseen päästään puolipidätteen toistamisella (kuitenkin pidätteen mennessä läpi). Tällä pyritään pitämään hevonen hereillä ja estämään sen nojaamista kädelle.

Tärkeintä niin puolipidätteen tekemisessä, kuin kaikessa ratsastamisessa, ei ole suorittaminen vaan tunne. Ratsastajan tulee tuntea kuinka hevonen reagoi ja taitojen, kokemusten kehittyessä myös, kuinka hevonen tulee reagoimaan. Ratsastajan tulee olla nopea ja korjata apujen välisiä voimasuhteita. Ratsastajalla tulee olla tunne siitä, miltä oikeasti läpi mennyt puolipidäte tuntuu. Näin oppii tunnistamaan virheensä ja kykenee korjaamaan niitä.

Kuitenkin tulee muistaa kärsivällisyys, matka hyväksi ratsastajaksi on pitkä ja valitettavan moni jättää sen kesken.

Huh, tulipas pitkä. Lisäsin sekaan kuvia onnistuneista ratsastushetkistä, en nyt tiedä liittyvätkö nekään suoraan puolipidätteeseen. Onnistumisen tunne ratsastaessa on kuitenkin se, mihin on hyvä pyrkiä. Vielä lisäys, että jokaisesta kuvasta kiitokset menee taas Sanna K:lle.

Lähteet

Centered Ridin valmentaja Tanja Kortelaisen sivut

Marko Björsin ratsastusaiheinen blogi

Kyra K. ja ratsastuksen taito, WSOY

& Kaikki se, mitä tämänhetkiset ratsastuksenopettajani yrittävän päähäni saada.

[ 61 - Päivä kisahoitajana ]

Toissasunnuntaina oli estevalkkulaisilla kisat Nevaksen tallilla. Lähdin sinne hoitamaan Oonaa & Ollia sekä Helenaa & Sandraa.

Molemmat kuvat Tim Flachin kuvaamia

Aamulla oli herätys seitsemän aikoihoin, tallilla oltiin kasin jälkeen. Oona, jota olin pääasiassa auttamassa, harjasi Ollia samalla kun kävin kamat läpi, samalla puunaten niitä. Käytiin muiden kanssa hakemassa varastosta matkalle tarvittavat tavarat (loimia, buutseja, suojia, kisahuovat ...). Pian olikin aika hypätä selkään, hevoset verryteltiin jo meillä kotona, niin kisapaikalla voi verryttelyssä keskittyä hyppyihin ja uuteen paikkaan.

Pahemmin ei ketään letitelty, muutamat saivat punaiset rusetit häntäänsä (paitsi Olli, joka sai häntälettiään koristamaan pienen, timantilla koristellun, vaaleanpunaisen rusetin ♥) ja Bambi sai otsatukkaansa sykerön. Käytiin Helenan kanssa täyttämässä traikut ja laittamassa heinäverkot valmiiksi. Pian päästiinkin jo lastaamaan.

Kaikki hevoset menivät suht kiltisti traikkuihin.  Meitä lähti siis yhteensä neljä ratsukkoa, eli fiksuinta oli mennä kahdella kahen hengen traikulla. Ajomatka Nevakseen (joka periaatteessa on ihan Husön lähellä) tuntui kestävän ikuisuuden, sillä huonon ajokelin ja Ollin riehumisen johdosta jouduimme ajamaan tooodella hiljaa. Lopulta kuitenkin päästiin kisapaikalle ja saatiin hevoset ulos traikuista. Pistettiin niille kamat päälle ja lähdettiin kohti käsihevosaluetta. Jäin sinne taluttelemaan Ollia, kun Oona ja muut kisaajat lähtivät tutustumaan rataan. Olli käyttäytyi oikein hienosti, eikä pahemmin hermoillut yhtään. Tuntiponit kuitenkin harvemmin pääsevät Husön ulkopuolella käymään. Oona palasikin pian radantsekkausesta ja nousi samantien selkään. Sen jälkeen menin vielä taluttelemaan Sandraa, että Helenakin pääsee rauhassa katsomaan radan läpi.

Pian alkoikin meidän luokat, 70cm ja 80cm. Tuli oikein hienoja ratoja ja Veera nappasi Bambin kanssa seiskakympistä tokan sijan! Seiskakymppiä en ehtinyt kuvata, sillä olin koko sen ajan kiinni käsihevosalueella, mutta kasikympin alettua luistettiin Nooran (Veeran pikkusisko & kisahoitaja) kanssa katsomoon jännäämään ja katsomaan radat.

Oona ja Olli

 Amanda & Molly

 Pian olikin jo aika lähteä Husötä päin, se ei kuitenkaan käynyt niin nopeasti toisen vetoauton juututtua penkkaan kiinni. Se saatiin onneksi vedettyä irti sieltä ja hevoset saatiin lastattua lähes ongelmitta kyytiin. Olli ja Bambi (jotka siis olivat meidän auton traikussa) kolasivat koko kotimatkan ja kerran jo pysähdyttiinkin tarkistamaan että kaikki hyvin, molemmat pitivät semmosta jytinää että autokin heilui. Onneksi kaikki oli traikussa kunnossa ja saatiin jatkettua matkaa.

Husössä purettiin hevoset ja kylmättiin jalat, ei jaksettu jonottaa vesariin joten väsättiin Oonan kanssa lumihauteet Ollille jalkoihin. Käytiin siivoomassa traikut ja tyhjentämässä heinäverkot, laitettiin lainaamamme kamat paikoilleen ja pian olikin jo aika ottaa kylmäkääreet pois. Päivä oli pitkä, kotiin päästin lähtemään joskus myöhään ja kotona olin vasta kaheksan jälkeen.

Päivä oli pitkä, kylmä sekä nälkäinen, mutta kiva. Helena 'varas' mut jo seuraavalle kisareissulle mukaan, joten lisää kisapäivityksiä varmasti tulossa. Kuitenkin musta tuntuu, että Oonuli ja Olli on mun ykköshoidettavat jatkossakin, riippuu tottakai aina ketä kisoihin lähössä. Mun katraaseen noita poneja mahtuu, kuitenkin molemmat on eriaikaan radalla, joten ehdin hyvin auttamaan kumpaakin.

Ainiin, tähän loppuun vielä, että touko-kesäkuu vaihteessa musta tulee ihan oikea hevosenomistaja! Tallipaikka, ruokinta ja kaikki tommoset check. Mua jännittää ku lasta jouluna. Pakko myöntää.

[ 60 - Taas päivitystaukoa... ]

Meidän koneeseen iski jonkinsortin virus, joten en ole uskaltanut pahemmin aikaani sen ääressä viettää. Saatika tulla kertomaan elämästäni. Nyt on kone hoidettu, tosin itse olen kipeenä.

Viime viikot on mennyt mukavasti, ollut tosi kivoja työvuoroja ja mikä "jännintä", oon päässyt hyppäämään ihan toden teolla. Ensin pari viikkoa sitten hyppäsin Aronilla pikkuristikkoja, sitten oonkin hyppyni hypännyt Tanella.

Tane, oikealta nimeltään Tanhauser, on rahtilaivaakin isompi (säkä noi 173cm), Hollantilaisruuna. Luonteeltaan kiltti, mutta epämääräinen. Mua aluksi jännitti hypätä sillä, koska Tane osaa olla myös arvaamaton, mutta ratsastuksenopettajani sai mut ympäripuhuttua. Onneksi. Estepelko on taas asteen pienenpi, uskalsin viime keskiviikkona hypätä 90cm okserin. Vaikka se ei oikeasti ole hevoselle iso este, niin henkisesti mulle se on sama kun pitäs hypätä vaikka kalliolta alas.

Kuitenkin selvisin siitä koitoksesta hengissä (ja se osoittautuikin olevan ihan hauskaa...), vaikka tehtävä itsessään meni pieleen. Tehtävänä oli sarja, jossa ensin lähestyminen ristikolle, kahden laukka-askeleen väli ja okseri. Tokan esteen ollessa pienenpi, askeleet mahtu hienosti, mutta kokeillessani tota ysikympin estettä, olin itse niin paniikissa ja keskittyneenä siihen, että unohin kontrolloida laukkaa, joten tultiin kyseinen väli about yhellä ja puolella askeleella. Vaikka normaalisti oon noiden tehtävien kanssa parantumaton perfektionisti, niin nyt se ei mua haitannut. Pääsin siitä isommasta esteestä yli (normaalisti tunneilla hypätään semmosta 0-60cm) hengissä ja vielä pidinkin siitä.

Vielä kun pääsen enemmän hyppäämään ja saan itsevarmuutta, voin alkaa hiomaan taktiikkaa. Hyppääjää musta ei tule, tuuppari mikä tuuppari, mut olisi kiva silti ettei se pelottas.