[ 89 - Toivepostaus #1 - Mistä kaikki alkoi? ]

Hevoset ovat olleet minua lähellä pienestä pitäen. Kuulun siihen kastiin jotka pienenä rakensi omat leikkitallinsa, teki vihkotalleja, kiinnitti polkupyörän ohjaustankoon narut ja leikki niiden olevan hevosia. Palo tähän harrastukseen minulla on ollut aina, en tiedä sitten että miksi tai mistä se on tullut, en ollut hevosten ympäroimänä aina.

Lego laitumella, kuvan ottanut Saila K.

Harrastuksen aloitin Husön Ratsastuskeskuksessa täytettyäni 6 vuotta. Sen hetkiset kaksi parasta kaveriani harrasti siellä ratsastusta ja piiitkän suostuttelun jälkeen pääsin minäkin mukaan. Ensimmäisen ratsastustuntini menin ponilla Qualin De Brande, Lego, joka asuu Husössä vieläkin. Peli oli menetetty, siitä hetkestä lähtien tajusin olevani heppatyttö hautaan asti. Ratsastustunnit olivat silloinkin kalliita, joten pääsin ensin kesäleirille, jossa vähän sain esimakua harrastuksesta, haluanko aloittaa sen kokonaan. Kyseisen leirin aikana paloni vain syttyi, ja löysin kaksi minulle tärkeintä ponia ikinä; Hans Helle, Särkänniemen (siis sen huvipuiston) kasvattama Welsh B-poni sekä Sultan Providence, Ranskasta suomeen tuotu New Forest.

Samana syksynä aloitin vakituiset viikkotunnit, aluksi kehityin epävarmuudestani huolimatta kovaa tahtia, kunnes tuli ensimmäisen putoamisen aika. Muistan sen vieläkin kuin se olisi käynyt eilen. Opettelimme laukkaa, ensimmäistä kertaa, Rolle - valkoinen, kiltti poni - säikähti koiran haukuntaa ja otti pienen (silloin suurelta tuntuvan) sivuloikan ja muks. Siellä olin maassa, leuka auki ja kyyneleet silmissä. Tässä kohtaa tehtiin ensimmäinen virhe, minut pakotettiin satulaan takaisin. Tästä seurasi pitkä laukkakammo, sekä putoamisen pelko. Lopulta kuitenkin pääsin niistä yli ja oppiminen pystyi jatkua.

Minä&Turre maaliskuussa 2004

Minä&Turre keväällä 2011

Ratsastettuani kolme vuotta, oli aika saada oma hoitoponi. Kysyin opettajaltani jotain kilttiä, pientä, suloista ponia (toiveena Sulttis..) ja Turre sieltä tuli. Sillä hetkellä olin 9 vuotias. Ariel, tunnetummin Turre/Purmi on suomenhevosruuna, tällä hetkellä 20 v ja vieläkin elämäni tärkein hevonen. Radella on kova homma jos meinaa ikinä päästä yhtä tärkeäksi osaksi elämääni.

Vuodet kului, hoitelin iloisesti Turrea, tykkäsin enemmän koulusta, mutta oli esteetkin ihan ok. Vaihdoin aika pian hevosiin, kun ponikatras vaihtui. Joko kasvoin lemppareille liian isoksi/ ne myytiin pois. Viimeinen tikki oli Chocon lähteminen. Turre oli hevostunneilla, joten nyt oli mahdollisuus mennä sillä. Suunnitelma ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin, sillä sain hevosvuosieni alussa ne isot ponit jotka meni heppatunteja. Kyllä onneksi pääsin aina välillä Turrellakin ratsastamaan. Jossain vaiheessa kehittymiseni lakkasi, en tiedä oliko se opetus, hevoset, oma mielenkiintoni puute vai mikä. Aluksi se ärsytti, kuitenkin jossain vaiheessa tajusin ratsastuksen olevan muutakin kuin kehittymistä. Aloin nauttimaan pelkästä hevosten kanssa olemisesta ja köpöttelystä. Ei minua oikeaoppiset pohkeenväistöt tai korkeat esteet enää kiinnostanut. Tämän kauden aikana menin hurjasti takapakkia, koko tämä  puskailuinto kesti useamman vuoden. Vuonna 2005 minulle rakkain poni Hans lopetettiin ja usko koko hommaan karisi.

r. Hans Helle, kuva otettu viikkoa ennen ponin lähtöä

 Kuitenkin samana vuonna Husöseen saapui Belgiasta tuotu puoliveritamma Roeffie "Ruusu". Tämä muutti kaiken. Ensimmäinen kerta kun rakastun ensisilmäykseltä. Ruusu oli iso, kaunis ja oman pään omaava. Aloin myös hoitamaan Ruusua, heti sen saapumisen jälkeen. Nyt olin hyvässä opetuksessa, alla hyvät hevoset ja puhkuin intoa ja palavaa halua oppia. Sen huomasi. Seuraavan muutaman vuoden kuluessa kehityin aivan tajuttomasti, lopetin esteiden pelkäämisen, ymmärsin yhteistyön käsitteen ja aloin oppia myös omista virheistäni. Hyppäsin isoja esteitä nauttien hommasta, kävin koulukisoissa ilman jännitystä.

Minä&Ruusu keväällä 2007

Sitten kaikki rutinoitui. Jämähdin "kerran viikkoon ratsastustunnilla" tasolleni. En kehittynyt, mutta en myöskään huonontunut. Luulin kohdanneeni huippuni, mikä ketutti enemmän kuin mikään. Pelot alkoivat palata. Lopetin kisaamisen, aloin inhota hyppäämistä. Kuitenkin yritin, yritin, yritin. Ratsastin aina kun minulla oli siihen mahollisuus. Hitaasti, aloin taas kehittyä.

r. Poika-Rallaus "Kalle"
Lepää rauhassa ♥

Kuitenkin viimeiset kaksi vuotta ovat olleet koko historiani edistysvuodet. Olen kasvanut henkisesti ratsastajana, oppinut kuuntelemaan hevosta ja ymmärtämään miksi jotain tehdään ja miksi ei. Nyt osaan istua ryhdissä ja ylpeänä, vaikka homma menisikin pipariksi. Osaan nauraa omille virheilleni ja ottaa oppia niistä. Toki aloin päästä ratsastamaan useammin, minkä huomasi. Mitä enemmän jotain tekee, sitä paremmaksi siinä tulee.

Aloittaessani työt Husössä (kyllä, olen nähnyt tooosi paljon maailmaa..) aloin kehittymään. Liikutellessani hevosia yksin tyhjässä maneesissa ehdin peilailla itseäni, mikä istunnassa mättää. Sain rauhassa kokeilla erilaisia apuja ja niiden yhdistelmiä ja huomata itse että mikä toimii ja mikä ei. Se tunne kun hoksaa jotain uutta on aivan mahtava.

Minä&Aroon II , Keväällä 2011

Nykyään on kiva katsoa taakseen ja miettiä sitä arkaa pikkutyttöä, joka sähelsi ihan kaikessa. Joka luuli että esteratsastuksessa tavoite on korkeus ja kouluratsastuksessa oot paras, kun osaat keventää ja nostaa laukat, samoin ratsastusteiden tietämyksellä päteminen oli hienoa. Kaikki opettajat ovat sanoneet miettiensä uuden alkeisryhmän aloittaessa, että kuka lopettaa ja kuka pääsee pitkälle. Olisi joskus kiva tietää että mitä minusta uskottiin. Itse en olisi uskonut että tässä sitä ollaan, hevosvuosia takana 14, viimein oma hevonen, alan opinnot menossa ja tulevaisuus hevosalalla selkeä.

Nöyryys on asia millä pärjää pitkälle, pitää osata kuunnella kaikkia oppeja, hevosta ja omia virheitään. Pitää muistaa pysyä rauhallisena, vaikka koko homma tuntuisi hajoavan käsiin. Kuitenkin pieni röyhkeys on hyvästä, on oltava ylpeä saavutuksistaan ja onnistumisista. Mä en usko, ja tiedän, että mun kehittymisen matka alkaa häämöttää. Toisinpäin, viimein mulla on resurssit oppia ja tehdä. Nyt se vasta alkaa.

[ 88 - Bloglovin' ! ]

Rade liikkui eilen paremmin kuin hienosti uusilla popoilla, toivotaan nyt että saadaan pidettyä kengitys tavallisena. Tai ainakin mahollisimman lähellä sitä.

Sekä oon viimein saanut jotain aikaseksi, tästä hetkestä eteenpäin Hevosunelmia voi seurata myös Bloglovinin kautta !

Mutta joo, takas etätehtävien pariin.

[ 87 - Leirikuvat ]

Otin nyt facebookistani muutamia onnistuneinpia otoksia leiristä, lisää tulee jahka saan niitä vanhalta koneelta poies. Tässä nyt ainakin esimakua!

© Daniela T.

Kavalettitunnilla, todistusaineistoa siitä
etten minä aina tuupparilta näytä..

© Nelli M. - r. Tartaan BEL / Remy Royal 


Remy, josta on blogissa aikaisemminkin puhuttu. 
Oli jalkaongelman takia liikutuksessa tallilla. 
Nyt menin sillä ekaa kertaa moneen vuoteen ohjatusti. 
Erittäin tammamainen poitsu.

© Noora P.

Tosi epädustava kuva semionnistuneesta tunnista.

 

 

 

 

 

 

 

© Päivi S.

Sade yllätti kesken uittoreissun.
Noi pisarat oli ihan tajuttoman kokosia, eikä onneks tullu ees kylmä.

[ 86 - Vieläkin kipeenä ]

Kyllä joo o. Olkapään palloniveljutunrepeämä. Ollaan vielä pari viikkoa saikulla ja sen jälkeen alkaa fysioterapiat. Että tällästä. Ärsyttää, haluisin töihin, ratsastaa, tehä vaikka mitä, mutta ei. En saa nostaa edes kahvikuppia tällä kädellä.

Raden liikutukset menee nyt sitten lähinnä Marille ja muille kavereille. Viimeviikolla se oli lomalla ja eilen oli kengitys. Meille tuli uusi kengittäjä, ja sovittiin että kokeillaan ihan peruskengillä ja ruvetaan selvittelemään että onko ne rollerit se ainoa oikea vaihtoehto, vai onko muuta toimivaa systeemiä. Kuulemani mukaan Rade takoo, mutta noilla rollereilla sitä ei ole ainakaan huomattu. Nyt sitten alettiin asiaa selvittelemään ja Mari köpöttelee ponin tänään ja katotaan että miten liikkuu. Hyvin toivottavasti.

Ypäjältäkin tuli postia. Ens kuun vikat kaks viikkoa ollaan oppimassa, tai no tekemässä tenttejä. Aloitetaan niinkin yksinkertaisesta käsitteestä kuin "hevosen hoito ja hyvinvointi". Samoin etätehtäviä on ainakin miljoona, suurinosa valmiita. Vaikka ne tuhoituivatkin edellisen koneen mukana. Kaikki. Nyt oon reippaana uudelleentehnyt niitä ja osasta tuli jopa parempia. Ainoat mitkä pistävät hermot laulamaan ja mut kiljumaan tyynyyn ovat yrityssuunitelma ja hevosen anatomian tehtävät. Apua viisailta ja tietäviltä otetaan kenties vastaan.

Oon nyt lomani aikana saanu melkeen kaikki toivepostaukset valmiiks, ja alan kohta julkaisemaan niitä. Otan mielelläni kuitenkin toiveita vastaan, vielä ehditte vaikuttaa.

[ 85 - Leiri ja sairasloma ]

Leiri oli upea! Opittiin taas niin paljon Raden kanssa toisistamme ja löydettiinpä esteille sopiva kuolainkin. Käytiin myös uimassa ennen leiriä ja leirin aikana ponin kanssa, molemmilla kerroilla se oli ihan super. Armoton vesipeto.

Kuitenkin leirin toisella estetunnilla, Poni totesi 70cm tasaokserin olevan ylitsepääsemättömän kamala ja hirveä Radensyöjäkone. Ensin ei meinata hypätä ja kun hypätään, tehdään 50cm ilmavara. Siellä sitten roikuttiin kaulalla, sivulla, tiesmissä, henkensä edestä taistellen. Siinä tappelun tiimellyksessä sain vamman olkapäähäni ja eikun haartmanniin. Mistään pahasta ei kai ole kyse, mulla on joku vamma olkapäässä, revähdys tms. Saikulla pitäs pärjätä. Tänään olin ultrassa, joten huomenna saan tietää lisää tosta kädestä. Reissussa rähjääntyy, sille ei vaan voi mitään.

Todellinen syy, miksen ole tullut päivittelemään on koneen lopullinen irtisanoutuminen. Sinne meni sekin kapistus, tällä viikolla pitäs tulla uus, ja viikonloppuna poikaystävänisosiskonpoikaystävä, tietokone-nero, koittaa saada pelastettua mun kuveja ja musiikkeja vanhasta koneessa. Nyt kaikki sormet ristiin ja toivotaan parasta.

Lisää päivityksiä ja semmosta tulee sitten kun saan koneen millä niitä tehä. Kuviakaan en viiti laittaa sillä tää on kaverin kone ja pitäs lataa kuvat ensin tähän. Selityksiä,selityksiä.

[ 84 - Harjoituskisat ]

Tänään oli ne kisat, huhhuh mikä päivä! Koko viikon stressannu niitä, järjestellyt kaikkea, koittanut opetella ratoja ja käynyt töissä. Samalla Radea paijaillut.

Torstain treenit menivät aivan päin sitä jotain, mitä en tässä viitsi mainita. Itse olin ihan lukossa, en saanut Radea kunnolla pohkeen eteen ja irti oikealta, suutuin itselleni, Rade luuli minun suuttuneen sille ja suuttui takasin. Noilla fiiliksillä tänään kisoihin.

Vielä kehut ennen radalta poistumista :)

Tänään alkuverkassa Rade oli pörheä. Se nosteli jalkojaan ja kuikuili joka puolelle, vaikka sitä jännitti, se selvästi nautti tilanteesta. Onneksi verkka oli radan sisäpuolella, sillä poni pelkäsi aitoja, kulmia, tuomarinkohtaa, kirjaimia ja varmaan myös itseään. Sain rauhassa näytettyä kaikki. Verkka meni ihan ookoo, en saanut Radesta ihan niin paljon irti kuin olisi pitänyt, se jäi aika tahmeaksi. Olisi pitänyt vaan ratsastaa enemmän, eikä keskittyä jännittämiseen. Eka mentiin helppo B : 0 2009, Alkoi aika jäykästi. Menin itse (norrmaaliin tapaani) ihan lukkoon, keskiravissa pistin pohkeet kiinni, mutten muistanut istua tahtia tai pidättää. Toinen lisäys oli ihan tahditon ja toisessa rikkoi laukalle. Muuten rata meni ihan ok, mun pitäisi olla vaan huolellisempi ja keskittyä. Kuitenkin prosentteja tuli 55, eli läpi päästiin. Jaettu kolmas sija napattiin tästä luokasta (tosin ratsukoita oli vain neljä, eli kaikki päästiin sijoille!).

Kunniakierroksen baanattamisen jälkeen Rade oli kunnolla pohkeen edessä ja hereillä. Eli ens kisoissa alotan suoraan kunnarista ja sitten verkkaamaan. Tokana luokkana mentiin helppo A : 0 2009. Rata (jos vastalaukkoja ei olisi ollut) oli Radelle paljon parempi. En tiedä miksi. Kyseinen rata, jolla torstain valmennuksen jäljiltä, mulla ei ollut mitään tavotteita. Kuhan ees parin kuukauden jälkeen kehataan nauraa asialle - tyylillä mentiin. Se, ettei mua jännittänyt näky radalla ja kunnolla! Olin huolellinen, Rade pysyi rentona. Ensimmäiseen vastalaukkaan kaikki meni ihan nappiin, kuitenkin siinä vaiheessa tajusin sen itse, että hei vietävä täähän menee hyvin, ja sit alko tuttu (ja ei niin turvallinen) jännääminen ja "tähänkin asti menny hyvin pakko onnistuu" - tyylinen pakkoratsastus.

Mä tykkään tästä kuvasta ihan hirveesti!

Loppurata ei sitten mennytkään ihan niin hienosti, itse annoin vastalaukassa vaihtoavut (järkevää eikö) ja en valmistellut muutamaa nostoa, niin tuli väärät laukat. Ei voi mitään, meidän ensimmäisiksi kisoiksi meni paremmin kuin odotin. A:sta tuli toooosi löysällä arvostelulla 52,4%. Ratsukkoja oli vain kolme, joten saatiin kuitenkin kolmas sija. Ei jääty kuitenkaan paljoa kakkosesta jälkeen. Vaikka möhlinkin loppuradan, niin mua ei haittaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni menin radalle rentona ja ratsastin huolellisesti ja siististi, vaikka vain puolet radasta. Nyt opittiin taas Raden kanssa tuntemaan toisiamme astetta paremmin.

Syksyllä sitten aletaan kiertämään seurakisoja, ei sijoituksia havitellen vaan onnistumisen tunnetta.


Huomenna alkaa leiri, lähetään Raden kanssa sinne jo iltapäivällä ja mennään porukalla uittamaan. Eli ens viikolla tulee varmaan vasta viikonloppuna päivitystä, ellei jollain ole läppäriä (ja halua lainata sitä..). Kuten ennenkin, kaikki kuvat saa klikkaamalla isommiksi. Niin ja jos joku ihmettelee pinteleitä, niin kaikkien varusteiden ollessa sallittuja, päätin pistää panostaen.

♥

[ 83 - Maanantai ]

+ Uusi popo

+ Uusi kengittäjä

+ Seuranvaihto

+ Avot, sulut, siirtymiset

+ Viileet hetket

+ Poni joka antaa laitumelta kiinni

+ Aamubattery iltapäivällä

+ Palautetyt koulutyöt

&

- Väsymys

- Laukanvaihot

- Kiukuttelut

- Se fakta että muut hevot syö Raden elävältä

- Kuuma-kylmä -sekotus

- Silmään suihkutettu ötökkämyrkky

- 2-3h yöunet

- Muutokset kisasuunnitelmissa

- Palauttamattomat etätehtävät

ps. Ensimmäistä kertaa oli oikeasti lähellä Radelta tippuminen, pösilö säikähti hiekkakasaa.