Nyt on jakso 1A sitten ohi, etätehtäviä tuli ihan reippaan olonen kasa. Mutta ihan mielenkiintosista aiheista, että alan varmaan pikkuhiljaa tekemään niitä ihan ilosesti. Tällä viikolla oli ruokintaa, laidunten pohjainfoa (tai yleisesti infoa pohjista), värejä, luita, anatomiaa, juoksutusta, lastausta ja kaikkea muuta kivaa. Viikko meni taas ohi niin että hujahti.
Tulee kyllä mieletön ikävä niitä kurssikavereita, hassua miten kahessa viikossa täysin toisilleen tuntemattomat ihmiset voi muodostaa niin yhtenäisen porukan. Onneks muutamat asuu suht lähellä, ja sovittiin jo yhteisistä uv-juhlista.
Tämä viikko ei tosin ollut ihan niin mielenkiintoinen kun edellinen, ehkä kanssa siksi kun kaikki ei ollut enää uutta ja jännää. Kuuntelin silti tunneilla ja tein jopa itsenäisestikkin tiivistelmiä. Monisteitakin tuli semmonen nippu että pakko hankkia jonkunnäkönen kansio.
Nyt oon ihan poikki, eilen meni vähän liian myöhään ja aamulla aikanen herätys ja armoton pakkaaminen. Huoneet piti luovuttaa jo kymmeneltä, eli tyhjennettiin ne jo ennen tunneille lähtöä. Oli kyllä kiva sotku meiän huoneessa, saatiin viettää tää viikko perhehuoneessa. Oma sisäänkäynti ja kaikkea.
Sori sekavuus, oon ihan just menossa nukkumaan, mut aattelin kuitenkin tehä tämmösen ns pikapäivityksen vielä. Huomenna Steisin ja Dotsin luo ja sunnuntaina kattomaan kisoja. Maanantaina onkin sitten jo paluu arkeen.
perjantai 19. marraskuuta 2010
lauantai 13. marraskuuta 2010
[ 41 - Uudestaan maastoon! ]
Mentiin tänäänkin maastoilemaan Staesyn ja Dotsin kanssa, onneksi sade loppu ennenkuin päästiin edes selkään. Hämärää oli tosin jo, joten vedettiin otsalampun valossa (josta ei kyllä ollut sitten mitään hyötyä) pitkin metsäteitä, kierrettiin sieltätäältä ja laukkasuoran & loppuravipätkän kautta takasin kotiin. Sade oli kyllä tehnyt tehtävänsä, ei saatu laukattua kun yksi pikkupätkä. Ravattiin tosin aika paljon.
Puoltoista tuntia saatiin lenkillä vierähtää, oltiin hoidettu tallihommat jo etukäteen joten saatiin suoraan ponsut sisälle syömään. Jätettiin niille loimet niskaan, molemmat oli märkiä niin sateesta kuin hiestäkin. Vaihettiin omat kamat ja toivotettiin poneille hyvätyöt.
Nyt ihanan saunanraikkaana pientä leffailtaa ja huomenna taas suunta kohti ypäjää!
Oli kyllä hauska ravailla ilman satulaa metsäpolkuja. Pääs oma tasapaino kyllä aika kovalle koetukselle ja nyt on vatsalihakset kipeenä. Sainpahan minäkin kunnon treeniä. Teki kyllä molemmille hevosille hyvää kun niidenkin piti kunnolla keskittyä siihen mihin sen jalkansa laittavat.
Steisi jo valmiina jatkamaan kotimatkaa
Puoltoista tuntia saatiin lenkillä vierähtää, oltiin hoidettu tallihommat jo etukäteen joten saatiin suoraan ponsut sisälle syömään. Jätettiin niille loimet niskaan, molemmat oli märkiä niin sateesta kuin hiestäkin. Vaihettiin omat kamat ja toivotettiin poneille hyvätyöt.
Nyt ihanan saunanraikkaana pientä leffailtaa ja huomenna taas suunta kohti ypäjää!
perjantai 12. marraskuuta 2010
[40 - Ihana maastolenkki ]
Olin siis tänään mun rakkaiden Tinkeri-hoitsujen luona. Mentiin Dotsin ylläpitäjän kanssa mukava maasto, ite menin Steisillä ilmansatulaa. Ihan vaan koska se on mukavanpaa, ja mulla tosiaan sattuu olemaan ratsastushousut husössä, joten menin farkkulegginssit jalassa.
Laitettiin hevoset pihalle kiinni ja annettiin vähän heinää siihen, siivottiin ripeästi talli ja laitettiin ruuat ja vedet valmiiksi. Harjailtiin hevosia rauhassa, molemmat oli ihan yltäpäältä mudassa. Saatiin ne kuitenkin ennenpitkää valmiiksi ja heitettiin kamat niskaan. Ite könysin Steisin selkään vapaalla tekniikalla.
Tamma oli aluksi vähän jäykkä, mutta vertyi tosi nopeasti ja energiaa piisasi. Huomas että oli ollut paripäivää vapaalla. Ravailtiin suoria teitä, tuolla pimennossa ei uskallettu metsään lähteä. Otettiin muutama mukava laukkapätkä. Tosi ihana lenkki, eniten kyllä sade v*tutti, tai alkuun se oli ihan hauska juttu, mutta sen yltyessä ja itse ollessa täysin läpimärkä alko hymy hyytyä. Lenkiltä tultua vietiin tytöt sisälle syömään ja pistettiin loimet niskaan. Sanottiin hyvätyöt ja vaihettiin omat kamat.
Nyt on ihana olo kun sai kuivat vaatteet niskaa, ja ruokaa eteen. Mennään huomennakin ratsastaa ja jos saisin sillon jotain kuvia, kun tuolla sateessa en viittiny kameraa kastella.

torstai 11. marraskuuta 2010
[ 39 - Ypäjä, eka viikko takana ]
Turhaan jännitin koko reissua, kurssikaverit on mahtavia ja on ihanaa opiskella asioita jotka oikeesti kiinnostaa sua.
Sunnuntaina lähettiin ajelemaan siinä viiden aikoihin ja pienen pysähdyksen takia matkaan meni 2,5 tuntia. Kämppis oli jo saapunu paikalle, turhaan pelkäsin ettei tultais toimeen. Löydettiin samantien aaltopituus ja juttua vaan tuli. Muutkin ryhmäläiset oli tosi kivoja, muutamaa lukuun ottamatta. Mut eihän kaikkien kanssa voi tulla toimeen.
Maanantaina alko opiskelut, oli hevosen hoitoa sekä kengitysoppia. Muutenkin ekalla viikolla oli hevosen hyvinvointia, -peruskäyttäytymistä, ruokintaa sekä kengitystä ja yritysjuttuja. Kaikki tosi mielenkiintosia. Päästiin myös tekemään itse omat ketjuriimunnarut sekä irrottelemaan kenkää, vuolemaan ja laittamaan kenkää takasin. Tänään oli myös hevosen perushoidosta tentti, meni tosi hyvin, mutta jostain syystä en sillä hetkellä saanut millään päähän perussykettä ja hengitystä levossa. Ei kai se mitään, osasin kuitenkin muihin kohtiin vastata (ainakin omasta mielestäni) oikein.
Sillon ku ei vietetty aikaa tunneilla, hengailtiin yhteisessä tilassa jossa oli myös tv. Muutamat käväs myös ypäjän yöelämässä.
Viikko oli tosi hyödyllinen ja opettava. Otin muistiinpanoja tosi ahkerasti (mitä ennoo ikinä oikeen harrastanut), sekä ostin kaks uutta kirjaa; Hevosen ruokinta & hoito sekä Ruokinnalla tuloksiin nelosen. Tota ekaa oon jo alottanu lukemaan ja se on ihan mielenkiintosta tekstiä, suosittelen muillekkin.
Ekat päivät jo takana ja sunnuntaina alkaa uus rumba. Huomenna oon menossa hoitelemaan mun pikkutinkerityttöjäni, joita mulla on ihan kauhee ikävä. Otan kameran mukaan, toivottavasti illalla ei oo liian pimeetä kuvailuun.

lauantai 6. marraskuuta 2010
[ 38 - Mä oon vaan niin huono päivittelijä ]
Taas on ollu vaikka mitä mistä kirjottaa ja kokoajan tapahtuu jotain, mut ehkä siinä syy miks en oo ehtinyt tulla raapustelemaan kuulumisia. Otetaan lyhyesti kaikki;
1 Oma hevonen
Mä tosiaan oon hankkimassa omaa hevosta, en ihan vielä. Ihanteellisin olisi että ensi kesänä olis oma kopu tallissa. Hevonenkin on mielessä, pitää vaan toivoa että se nyt varmasti on sopiva ja että omistajalle sopisi mahd vuokraus kesään asti, jonka jälkeen hevosen osto.
2 Carlo
Meiän pikkuihana oripoika Carlo palasti Husöseen, tai ei Carlo enää ole ori, se ruunattiin muutama viikko sitten. Kyseessä siis tosi sympaattinen ja hyväkäytöksinen, kohta kolmivuotias, Husön "kasvatti".
3. Aron kipeänä
Tästä en voi kauheasti kertoa, sillä en oikeen tiedä että mikä sillä on. Mutta mun pikkumussukka on satuttanut jalkansa jossain :(
(btw, hyppäsin sillä yks päivä ennen tota jalansatuttamista. Se oli mielettömän hieno, harmi ettei mulla ole kuvia siitä)
Muuten oon tavanomaisesti viettänyt aikani Husössä & Staesyn ja Dotsin luona. Oon menny nyt Aronin saikun johdosta Turrella, ja se on vaan niin hieno. Vaikka sen kunto onkin rapistunut. Se on siis joskus ollut ihan oikea koulusuokki ja kyllä sen siitä vieläkin huomaa. Eilen oltiin ratsastamassa Steisillä ja Dodolla, tehtiin illalla mukava, ehkä tunnin mittanen iltalenkki. Menin itse Steisillä ilman satulaa, sillä on niin ihana pehmeä tynnyriselkä sekä nojatuoliaskeleet. Mammuska oli superi ja innostu ravipätkillä tekemään oikeen milettömän korkeita askelia.
Huomenna lähtö ypäjälle, mun kahen viikon lähiopintoihin. En saa sinne konetta mukaan, mutta kerron täällä sitten kaiken siitä meiningistä ja opitusta. Oon välissä viikonlopun kotona, joten pyrin sillon pääsemään päivittelemään.

tiistai 12. lokakuuta 2010
[ 37 - Kisatunnelmissa ]
Sunnuntaina meni rikki monen vuoden kilpailutauko. Jännitti aivan kamalasti jo edellisenä iltana, onneks hoidin kaikki kuntoon jo etukäteen joten aamustressailut saivat pitää oman aikansa.
Herätys oli kuudelta, eli vielä ihan inhimilliseen aikaan. Siitä nopsaa suihkuun ja aamurutiinien avulla ittensä edustuskuntoon laitto. Vielä ennen lähtöä pakkasin vähän evästä sekä varmistin että kaikki tarvittavat on laukussa. Metrolla puotilaan ja siitä autokyydillä tallille. Ensin mentiin laittamaan kamat kasaan, siitä nimenhuutoon ja radanrakennukseen. Lopulta päästiin letittämään & tuunaamaan Aaron kuntoon. Jouduin kuitenkin lähtemään kesken kaiken ja jättämään toisen kisaajan puunaamaan loppuun, sillä omat toimihenkilöhommani lähenivät. Olin siis kuuluttajana ekan helppoC:n (tosiaan jos joku ihmettelee että miksi meillä oli kaks heC-luokkaa, niin syynä että tuomari olisi vaihtunut kesken luokan, joten se päätettiin jakaa kahtia). Juontohommat meni ihan hyvin, vaikka alkuun jännittikin aivan kaameasti. Pian olikin mun verkan aika.
Aaron oli aivan upea, se ei oo ikinä ollut heti alkuun niin loistava. Oli skarppina eikä sähläillyt turhia, peruutukset meni hyvin, laukat nousi hallitusti ja ravilisäyksetkin meni nappiin. Viimein päästiin radalle, alkoi tosi hyvin. Vähän oli tiet alkuun hukassa, muttei pahasti. Ensimmäinen lisäys oli vähän laimea, mutta toisessa ravilisäyksessä poni oikeen liisi. Ensimmäiset laukat meni hyvin, vähän hätäinen nosto & raviinsiirtyminen, mutta laukka pysyi kokoajan, jopa lävistäjän loppuun asti! Seuraavassa laukassa asiat alkoivatkin mennä pieleen. Nosto oli hätänen, kuitenkin vauhti tasapainottui hetkeksi. Sitten vaan tapahtu jotain. Poni hermoili, minä hermoilin, tuntu että kaikki hajoo käsiin ja sitten löysinkin itseni verryttelyalueen puolelta. Hylky siitä siis tuli. Mentiin kuitenkin rata vielä loppuun ja hylystä huolimatta olen tyytyväinen. Poni meni hienosti, mokia sattuu kaikille ja tästä ei voi muutakun oppia.
Arvostelupaperissa suurin osa kutosia & muutama vitonen, nopealla päässälaskulla prossat olisi olleet reippaat 55. Mun piti laittaa tähän vielä jotain kirjallisesta arvostelusta, mutta se on sen verran vauhdilla kirjoitettu etten saa siitä mitään selvää.
Oli muuten tosi outoa, kun monet tuli pahoittelemaan hylkäystä ja ihmettelemään tapahtunutta. Reippaan urheilijan tavoin en vaipunut itsesäälin, vaan kehuin ponia ja totesin että välillä vaan käy näin. Voittoa en muutenkaan mennyt kalastamaan, vaan kokeilemaan maistuisko kilparata näin pitkän tauon jälkeen (kyllä maistui, ens kisoja odotellessa!).
En oo kisakuvia vielä saanut käsiini, joten liitin tohon pari kuvaa lauantain irtotunnilta. Molemmista kuvista kiitokset Ella N. Kisakuvia tulee kyllä heti kun kuvaajat niitä sivuilleen laittavat.
Herätys oli kuudelta, eli vielä ihan inhimilliseen aikaan. Siitä nopsaa suihkuun ja aamurutiinien avulla ittensä edustuskuntoon laitto. Vielä ennen lähtöä pakkasin vähän evästä sekä varmistin että kaikki tarvittavat on laukussa. Metrolla puotilaan ja siitä autokyydillä tallille. Ensin mentiin laittamaan kamat kasaan, siitä nimenhuutoon ja radanrakennukseen. Lopulta päästiin letittämään & tuunaamaan Aaron kuntoon. Jouduin kuitenkin lähtemään kesken kaiken ja jättämään toisen kisaajan puunaamaan loppuun, sillä omat toimihenkilöhommani lähenivät. Olin siis kuuluttajana ekan helppoC:n (tosiaan jos joku ihmettelee että miksi meillä oli kaks heC-luokkaa, niin syynä että tuomari olisi vaihtunut kesken luokan, joten se päätettiin jakaa kahtia). Juontohommat meni ihan hyvin, vaikka alkuun jännittikin aivan kaameasti. Pian olikin mun verkan aika.
Oli muuten tosi outoa, kun monet tuli pahoittelemaan hylkäystä ja ihmettelemään tapahtunutta. Reippaan urheilijan tavoin en vaipunut itsesäälin, vaan kehuin ponia ja totesin että välillä vaan käy näin. Voittoa en muutenkaan mennyt kalastamaan, vaan kokeilemaan maistuisko kilparata näin pitkän tauon jälkeen (kyllä maistui, ens kisoja odotellessa!).
En oo kisakuvia vielä saanut käsiini, joten liitin tohon pari kuvaa lauantain irtotunnilta. Molemmista kuvista kiitokset Ella N. Kisakuvia tulee kyllä heti kun kuvaajat niitä sivuilleen laittavat.
torstai 7. lokakuuta 2010
[ 36 - Arkistojen helmiä ]
Sunnuntaisten kisojen tunnelmaan virittäytyminen on alkanut. Radan opettelu check, tunti varattu lauantaille ja kisavaatteet valittu. Päätin vielä nostaa tunnelmaa kaivelemalla youtuben arkistoja. Vaikka luulisi k.o. videoiden vaan masentavan ja tuhoavan viimeisetkin itsetunnon rippeet, niin tossa on tavotetta. Jotain jolle tasolle tuun tuskin ikinä pääsemään, mutta jotain mistä uneksia.
Itse olen nähny kyseisen videon vasta isompana ekan kerran, niin Matador on juuri niin hieno kun voi hevonen olla. Kyrakin on hyvä, tottakai, mutta tossa hevosessa on jotain niin suurta mutta hempeetä. Tosi kaunis liike jota on ihana katsoa. En oikeen osaa tohon rataan mitään lisätä, paitsi noi lopussa tulevat pilkunviilaushidastukset pilas tunnelman.
Vaikka Ankysta käydäänkin kiivasta keskustelua RollKurin puolesta & vastaan ja vaikka (jos nyt näin amatöörinä voin arvostella) en Ankyn ratsastustyylistä pidä, niin silti ylistän hevosta, kuten aina. Musta muuten Salinerolla on ruumiiseen nähden tosi tikkujalat, ihan tälleen btw, ja silti se käyttää niitä paremmin ku monet "sopusuhtaset".
Tosta RollKurista vielä, että voisin tännekkin siitä jotain kirjotella jos ketään kiinnostaa lukea.
Laitetaan nyt loppuun vielä yksi video, josta mulla ei oo kauheesti mitään sanottavaa. Toi hevonen on vaan niin upea. Kyllä, mä fanitan noita hevosia enemmänkin ku ratsastajia yleensä. Kuullostan ihan pikkulikka-sepitykseltä, mut kattokaa tota hevosta. Se on selkeesti syntyny kouluaitojen sisäpuolelle.

♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)