tiistai 1. marraskuuta 2011

[ 104 - Valmennus ]

 

Tänään oli pitkästä aikaa valmennus. Jasmin tuli mukaan tallille kattomaan Radea ja kuvaamaan tuntia. Tultiin ajoissa tallille, mutta lagiminen ja hitaus vei voiton, eli kiirehän siinäkin sitten tuli. Kuitenkin oli ihan pakko kääriä uudet pintelit jalkaan, tottakai.


Tunnilla mentiin suoristusta ja taivutusta, ensin neliöllä käynnissä, sitten ympyrällä kaikissa askellajeissa. Keskityttiin todella paljon takaosan aktiivisuuteen ja selän käyttöön. Samalla sain todella hyviä vihjeitä millä saan oikean puolen avut paremmin läpi. Radella oli todella "yhteistyöhaluinen" päivä, sitä ei olisi kiinnostanut sitten tippaakaan. Kyllä se lopulta alkoi rentoutua ja työskentelemään ihan kivasti. Pitäis vaan oppia enemmän keinoja motivoida Radea, se 'kyllästyy' todella nopeasti ja alkaa häsläämään omiaan. Täytyy alkaa kokeilemaan erilaisia tapoja pitää tehtävät mielenkiintoisena ja samalla pysyä itse rauhallisena ja sitä kautta pitää hevonen aktiivisena mutta kuitenkin rentona.

Tänään taas todettiin että kun on rauhallinen ratsastaja, on myös rauhallinen hevonen. Paljon ollaan menty takapakkia ratsukkona tän taukoilun aikana. Nyt ei auta muu kun treenata,treenata ja treenata vähän lisää. Niin ohjatusti kuin itsekseen. Tänään tuli taas mielettömästi vinkkejä ja oon Kyran kirjasta kattonu pari kivaa tehtävää mitä aletaan nyt työstää.

Kiitos kaikista kuvista Jasmin L.

1 kommentti: