[ 133 - Koulukilpailut espoossa ]

© Niina Kuronen

Sunnuntaina mentiin yhdessä tallikaverin ja hevosensa kanssa Punametsän Ratsastuskoululla järjestettyihin kilpailuihin hakemaan lisää kokemusta ja tuntumaa kouluaidoista. Mä starttasin meistä ekana, vasta kahden jälkeen eli ei ollut mikään aikanen herätys. Paikanpäällä oltiin n. 45 minuuttia ennen mun starttia, käytiin nopeasti ilmottautumassa, hevoset ulos ja kamat niskaan. Raden selässä olin n. 5 minuuttia paikalle saapumisen jälkeen ja menin samantien kävelemään. Tässä vaiheessa luulin aikaa olevan 40 minuuttia mun starttiin, mikä olisi riittänyt hyvin. 10 minuuttia kävelyä + 20 minuuttia verkka-alueella touhuamista. Kuitenkin käveltyäni n. minuutin, kuului kaiuttimista "Seuraavana lähtövuorossa tämä, valmistautuu tämä ja Julia Reid". Siinä vaiheessa mun sydän pomppas kurkkuun. Kipitettiin Raden kanssa ripeästi verkka-alueelle ja kyselin että miten mahdollista, kun alle 10 minuuttia sitten piti olla 45 minuuttia? Ratsukoita jäänyt välistä, eikä tieto kulkenut ihmiseltä toiselle. Mokasta harmistuneena otin pikaverkan, ravissa vähän eteen ja vähän laukkaa. Oikeestaan muuta tossa-ajassa ei ehtinytkään.

Radalle mentäessä mulla oli todella huonot fiilikset, hitaasti lämpeevä Rade tuntui rautakangen nielaisseelta, eikä ollut ehtinyt tottua kyseiseen paikkaan ja hälinään vielä. Alkutervehdykseen mentäessä päätin, että hyvää fiilistä mennään hakemaan; mä en sitä tällä kertaa saa, joten annan Radelle mieluisan radan. Pysyttiin koko rata Raden mukavuusalueella, 10 metrin laukkavolteille en edes yrittänyt sitä vääntää ja keskiraveissa katoin että lähtee edes vähän, kehuin sitä pienestäkin koko radan ajan. Tosi tahmee suoritus, ajoittain takaosa jossain ihan muualla ku omalla paikallaan ja tuomarin-auto olis voinut käydä päälle, mutta hevonen vaikutti itseensä tyytyväiseltä, mikä olikin minulle tärkeintä.

Radeen olen kuitenkin tyytyväinen, se oli olosuhteisiin nähden rento ja vaikka rata olikin katastrofaalinen niin tahti säilyi alkutervehdyksestä lopputervehdykseen asti hyvänä. Prossia tuli vaivaiset 56,4% ja tuomareiden kommentit erittäin eroavaiset. Ainoastaan molemmat oli samaa mieltä takaosan laiskuudesta ja toivoivat ensi kerralla rohkeampaa suoritusta. En kyllä kiistä sitä, jätettiin varmasti Raden kanssa löysä ja vaisu kuva itsestämme.

© Niina Kuronen

© Niina Kuronen

© Niina Kuronen

© Niina Kuronen

[ 132 - Estehuumaa ]

Julkaisen nyt väärässä tapahtumajärjestyksessä, kun en halua kisapostausta julkaista ennen kuvien saantia.

Maanantaiaamuna oli sovittu estetunti. Menin tallille jo kahdeksaksi ja laitoin rauhassa kamoja kasaan ennen Raden sisälle hakemista. Tunnelmat oli jännittyneet mutta innokkaat. Robby ei ollu (lähes) koko kesänä nähny meiän menoa ja mietin että ollaanko menty syteen vai saveen treenaillessa. Samoin edellisellä estetunnilla satutin nilkkani joten möröt ja ties mitkä hirviöt kummitteli päässä. Kuitenkin totesin itselleni ettei oo mitään hätää, tunneilla ei laiteta tekemään semmosta, mihin katotaan ettei olla valmis ja nyt asennetta peliin. Tsemppailin itteäni ja lähin viimein hakemaan Radea tarhasta, jossa mun fiilikset nousi. Ihmeiden aika ei totisesti ole ohi, tuo karkuun juokseva lurjus huomasi mut portilla ja käveli, siis ihan oikeasti tallusteli ilosena, luokseni. Mun oli pakko ottaa kuvasarja tästä ihmeellisestä tapahtumasta. Kuitenkin olin varannut (ja varaan aina) riittävästi aikaa sisäänhakemiseen juuri tämän ihanan tavan vuoksi.

Todistusaineisto kyseisestä ihmeestä

Tallissa oli rauhallista siihen aikaan aamulla ja käytävä vielä lakasematta, joten päätin harjata siinä. Yleensä ollaan ruuhka-aikaan liikenteessä jolloin en viiti käytsiä tukkia tai se on vastalakaistu ja en raaski sitä sotkea. R seisoi nätisti paikallaan samalla kun harjasin sen huolellisesti. Kamat päälle ja menoks. Käytiin Annin kanssa ennen verkkaamista kiertämässä maastolenkki alkukäynneiksi ja kentällä alotin ratsastamalla hevosta eteen, ensin käynnissä uraa pitkin molempiin suuntiin samalla isoja kaarteita tehden, jonka jälkeen ravissa ja lopulta laukassa. Valkku oli pikkusen myöhässä, joten roudattiin esteet kuntoon verkan jälkeen ja siinä lomassa hän saapuikin paikalle.

Alotettiin yksinkertaisella harjotuksella. Kahen ristikon suora linja, laukassa sisään ja 5 askelta. Ainoostaan piti kattoa että askel sopii ja hevonen on täysin suora. Ensimmäiseen suuntaan onnistui heti, mistä olin enemmän kuin yllättynyt. Treenaus on selkeesti tuottanut tulosta, ei yhtään mutkittelua! Toiseen suuntaan ei mennyt niin hyvin, en saanut linjaa kuntoon, hosuin ja askeleet ei sopinut. Lopulta sain kerättyä itteni ja mentiin hienosti tähänkin kierrokseen.
                                     

Pienen lepotauon jälkeen siirryttiin pienelle jumppasarjalle. Ravissa ristikolle sisään, yks laukka-askel ja ristikko, kaks laukka-askelta ja ristikko, joka myöhemmin muutettiin ristikko-okseriksi. Heti viimeisen esteen jälkeen hanatus eteen, takasin raviin ja uudestaan. Meillä oli aluksi lievästi sanottuna ongelmia. Jäin liikaa pitämään kädellä enkä antanut Radelle tilaa toimia. Kaksi ensimmäistä kertaa mentiin rämpien läpi, jonka jälkeen taas koin herätyksen ja kolmannella kerralla kädet harjassa, pohkeet kiinni ja katse menosuunnassa oli riittävä korjaus. Tultiin kyseistä tehtävää hetki ja saatiin sekin sujumaan aika kivasti.

Taas pientä taukoa ja sen jälkeen palattiin ristikko-linjalle. Ne vaihdettiin pystyiksi ja tultiin neljällä. Ah, mulle niin sopiva homma. Nää mokaan aina. Oon niin arvioimaan paljon laukkaa tarvitsee muuttaa. Aluksi ei askel sopinut millään, joko laitoin liikaa eteen tai pistin himmaillen. Rade teki kiltisti hommansa ja sovitti askeleita parhaan mukaan, vähän sillä asenteella että "Anna ratsastajan tehdä, korjaa itse perässä". Taas pienen sähellyksen jälkeen päätin antaa Radelle enemmän tilaa, ratsastin laukan reippaaksi ennen ensimmäistä pystyä ja annoin vaan mennä. Kappas kepponen, askelhan sopi täydellisesti! Samalla tavalla vielä kerran ja sitten riitti. Lopetettiin juuri oikealla hetkellä, silloin kun onnistuu ja on vielä intoa.

Linjan takana poseeraa Anni&Breik

Loppuverkat eteen alas ja loppukäynnit selästä. Hypättiin Annin kanssa alas selästä, laitettiin portti kiinni, riisuttiin hepat ja annettiin niiden piehtaroida ja hömppäillä samalla kun kerättiin esteet pois.

Tallissa pistin Raden kylmäykseen ja samalla pyyhkäsin varusteet ja vein takas paikalleen. Tein Raden sapuskat valmiiksi ja vein takasin laitsalle. On mulla kyllä hieno hevonen, sano muut mitä tahansa!

[ 131 - mobiilisovellus ]

Sain viimein ladattua puhelimeeni mobiilisovelluksen, joten pikatilannepostauksia luvassa. Toivotaan että tämä toimii kunnolla. Sunnuntain kisoista juttu valmiina, julkaisen heti kun saan kuvat käsiini. Samoin eilisestä Robbyn tunnista postaus lähes julkaisuvalmis.

Nyt tämä tyttö matkaa kohti naprapraattia, josko selkäkipuihin sais jotain tolkkua sen avulla. Wish me luck!

[ 130 - Kisafiilikset ]

©Noora A/Veera P

 Mulla on ollut ihan kamalasti kerrottavaa, mut oon huidellu tallilla ja panikoinu eilisiä kisoja.

Viikko itessään on menny ihan ok, toivuin viimeviikkosesta vatsatautiflunssamikäliehirviöstä. Maanantaina ois pitänyt olla pitkästä aikaa Robbyn valmennus, mutta Rade olikin irrottanut kenkänsä (tai melkeen irrottanut, mä sen lopulta repäsin) ja kavio oli lohjennut sivusta. Kengittäjää ei ennen maanantain aamukymmentä saa irtokenkiä laittamaan, joten parin viikon päästä vasta uusiks. Alkuviikko menny kevyesti ridaillessa, torstaina estetreeni, perjantaina koulutreeni, lauantaina kisat ja tänään kevyt.

Eilen oli siis mun ja Raden kisarikkaan historian toiset estekarkelot. Ensimmäiset oli tän vuoden alussa Husössä ja niissä mentiin epäsiististi sijoille. Eilen mulla oli rima korkeella, ei minkään voiton takia vaan yksinkertasesti halusin onnistua. Luokkina mentiin 60-70cm ja 80-90cm. Mukaan hoitamaan lähti Veera ja huomas kyllä että meillä on oma rutiini reilu vuoden sisään kehittynyt. Vaikka nyt roolit oli toisteppäin, oltiin silti molemmat kokoajan kartalla ja Veeran rento olemus ehkä jopa vähän rauhotti mun kauheeta jännitystä. Tallilta lähtö meni hyvin, lastauksessa ei pienintäkään ongelmaa ja oltiin hyvässä aikataulussa kokoajan. Paikalle päästyämme ilmottautumisen kautta kävelemään rataa, mikä vaikutti kivan simppeliltä, paljon loivia käännöksiä ja vain muutama pitkä lähestyminen esteelle. Rata vaikutti aika mulle ja Radelle sopivalta, mikä vähän nosti fiiliksiä. Ainoa este mikä ärsytti, oli liian räikeän värinen 3. este (siis oikeesti, kirkkaanvihree-keltaraidallinen okseri on esteettisesti ällö).

Pistettiin Rade kuosiin, Veera talutteli kamojen vaihon ajan ja sitte eikun verkkaamaan. Aluks Rade oli tosi jännittynyt. Punki jokasuuntaan eikä ois halunnut oikeen edetä mihinkää ja sillonkun eteni niin lähti pois alta. Ravailin rauhassa taivutellen verkka-aluetta ympäri ja alkoi Radekin rentoutumaan. Verkkahypyt ihan ok, okserille yks kielto mut sekin oli ihan oma moka, ensin en ratsastanut ja sit puskin kiinni. Viimein tulikin mun vuoro päästä radalle, molemmat jännityttiin sillä sekunnilla. Lähtömerkki tuli ja ite aloin saada menofiilistä, kuitenkin hyvän tuntunen hevonen kostautu. Ykköseltä hyvin yli, kakkosena ihan normaali laine ja helppo reitti. No, eihän se hevonen hyppää jos ei sitä siitä yli ratsasteta. Hevonen ympäri ja uudestaan, mokasin reitin ja toin huonosti, eli toinen kieltohan siitä tuli. Otti päähän, mut ei voi mitään. Omaan piikkiin kokonaan.

Eikun odottelemaan seuraavaa luokkaa.

80-90cm luokassa rata oli sama, joten en mennyt uudestaan radankävelyyn. Totesin että viimesin muistikuva on niistä pienenpinä ja sen illuusion haluan säilyttää. Viimein tuli sopiva hetki lähteä verkkaamaan, otin itelleni asennetta mukaan ja päätin että kakkosesta yli, hengissä tai ei. Verkassa Rade tuntui oudolta, se toimi ihan hyvin, tuli mukavia hyppyjä, ei kieltoja, mutta joku siinä hevosessa mättäs. Se oli rento ja energinen, laukka pyöri hyvin ja sain sen hyvin avuille. Eli periaatteessa kaikkea mitä ennen rataa kuuluukin olla, silti joku oli mielestäni pielessä. Mun vuoro astua areenalle koitti ja sota-asenne oli huipussa. ykkönen juureen, mutta yli. Tässä kohtaa, typerä Julia lähtee puskemaan ja ajamaan hevosta, jolloin Radesta tunsi miten se käänsi kivan pikku esteen päässään poninsyöjähirviöksi. Ja 2 kieltoa.

Otti päähän niin armotta, miten tyhmä voikaan välillä olla? Ratsastaminen ja päämäärätön ajaminen on kaks eri asiaa ja jälkimmäistä ei saisi ikinä harrastaa. En tosin kauaa jaksanut tuskastella hylkyjä, näistä voi vaan oppia. Toivottavasti ens kisoissa muistan olla selkeä ja johdonmukainen. Verkassa vielä muutama hyvä hyppy, loppuravit ja alas selästä. Veera talutti loppukäynnit kun samalla hoidin kamat kasaan ja kopin valmiiks. Katottiin vielä viimenen luokka, sillä traikkutoveri kisas siinä.

Erittäin aidot hymyt & Radea ei kiinnostanu pätkääkään

[ 129 - Kesäflunssa boostin keskellä ]

Vaikka kuinka kauan jo blogeja pitänyt pystyssä niin otsikoiminen on edelleen haastavaa. Hyvää otsikkoa tekstille ei meinää keskiä millään ja kun kerran loistavan keksii, iskee karu totuus seuraavaa postausta kirjoittaessa- ostikot on kertakäyttökamaa.

Mä oon tuupparin luonteestani huolimatta alkanut valmentautumaan esteillä ahkerasti (enemmän kuin koulupuolella) ja tulokset alkavat näkyä. Itseluottamus kohoaa este-esteeltä, se näkyy Radessa, hyvissä hypyissä ja kieltojen runsaasta vähentymisestä. Oon myös alkanut pysyä satulassa ahkerammin. Viimeisin estetunti oli mun osalta aivan huippu. Verkka enteili täyttä katastrofia, R vei mua pitkin kenttää kuin märkää rukkasta. Uskalsin mennä ihan mummolaukkaa ja paljon nopeita siirtymiä. Ekat tehtävät tunnilla meni vähän sinneppäin, tai no, ei yhtään niin kuin elokuvissa. Kuitenkin niiden avulla sain kerättyä itseni ja hevosen kasaan ja pikkuhiljaa alkoi sujumaan.

Kuva viime estetunnilta, vieläkin tulee aika juureen kiinni mutta muuten meno jo paremman olosta.

Muuta jännää ei nyt tänne kuulukkaan, Raden masu toimii vaihtelevasti, välillä se on tosi hyvä ja välillä taas pistää vedelle. Ruokinta on nyt saatu tukemaan stressiherkkää mahahaavatapausta ja se onkin saanut vatsan paljon paremmaksi. Turhat stessitekijät eliminoitu parhaan mukaan, joten nyt vaan toivotaan että pysyy hyvänä.

Teksti kovin turhaa ja sekavaa, kökin kotona armottoman flunssan kourissa joten järjenjuoksu myös sen mukaista.

[ 128 - Kevyesti kangilla & hyppytuokio ]

Tiistaina otin Raden sisään, oli tosi pirtee rokotuksesta huolimatta. Mittasin kuumeen ja eihän se ollut taaskaan noussut. On toi kyllä reilu hevonen, että kaikkine henkisine ja fyysisine ongelmineen se sentään jättää rokotusjumit ja kuumeilut muille.

Ensi viikon torstaina meillä on oman tallin koulukisat, mennään Raden kanssa kokeilemaan taas kepillä jäätä, HeA 1:2009 ratana ja kanget napsahti. Koska haluan kisata kangilla ja ilman, oon tehny armottoman ja reilun jaon; Jokatoinen kerta kangilla ja jokatoinen ilman.  Viimeksi mentiin Husössä nivelillä, eli kanget päähän ja matkaan.

Tiistaista ravailua

Niihin totuttelu on alkanut sujua hyvin. Tiistaina mentiin tosi kevyesti, paljon käyntiä eteenalas, vähän raviväistöjä ja yhet vastalaukat. R toimi kun unelma! Aivan upee, heti kevyt ja hyvä. Ei tarvinnu keskustella takaosan tai selän käytöstä ja liikku mielellään eteen. Keskiviikkona sama homma, kevyesti taas. Nyt vähän enemmän laukkaa, parit vastalaukat ja muutama pitkä sivu keskilaukkaa. Ravissa temmonmuutoksia ja käynnissä parit takaosakäännökset. Ei sujunu ihan niin hyvin kun tiistaina tai muutenkaan. Välillä näin.

Tänään Veera oli hyppäämässä Radella. Ensin pientä satulasäätöä, Raden estepenkki meni tallitoverille ja me saatiin käyttöön Sissin entinen penkki. Veera pääs hyppäämään tutulla penkillä.

Alussa ratsukolla oli pieniä kommunikointiongelmia, mitä en yhtään ihmettele. Rade kokeilee ensin josko pääsis aidan matalimmasta kohdasta ja Veera on tottunut menemään puolet pienemmällä ja säpäkämmällä tapauksella. Loppua kohti parani huimasti ja estekorkeus nousi parhaimmillaan 120cm korkeuteen. Kyllä tuupparia huimas vähän siinä vieressä.  

Veera & Rade

Nyt vois alottaa pakkailut ja huomenna karavaani lähtee Ypäjälle kisaviikolle. Otetaan läppärit matkaan, eli päivitystä luvassa. Voihan olla, että Veeran kanssa innostutaan ja pistetään videopostauksen puolelle. Mitään en lupaa, mutta mahdollisuuksia löytyy.

[ 127 - Maanantai ]

Loppuverkkaa viimesimmän valmennuksen jälkeen

Olipas taas ovela otsikko. Tänään Radella oli rokotus ja samalla eläinlääkäri teki yleiskatsauksen siihen, koska mulla ollut tunne että joku on pielessä.

Otin Raden pihalle rokotettavaks, koska siinä se on rauhallisempi. Se ei oo ikinä riehunut rokottaessa, eikä siinä ole ollut mitään ongelmia. R vaan nostaa pään taivaisiin, jännittää itsensä ja olettaa että tällä tekniikalla kukaan ei vaan yllä rokottamaan sitä. Joka kerta on poni saanut pettyä ja piikit on pistetty, nyt jopa muistin mainita rokotusten kipaan pistämisestä. Olin ihan oikeessa siinä että joku on hassusti, mitään vakavaa ei onneksi ole. Pronutrinia kokeillaan mahaongelmiin ja rivit & epämääräset ihopaukamat vaikuttais olevankin allergiaperäistä. Hoitona Babyoilia ja tarvittaessa histeciä.

Toisaalta tänään ei olis voinut olla yhtään huononpi päivä rokotukselle, olis ollut estevalmennus myöhemmin päivällä. Oon nyt tosissani alkanut ryhdistäytyä ja nykyään jokatoinen viikko estevalmennus. Katkerana valmennuksen väliinjäännistä ja Jackrusselini Elmerin johdosta lähdettiin Oonan kanssa Horse & Houndista hakemaan mulle uusia ratsastushousuja. Whitakerit saivat kokea kovan kohtalon Elmerin maistellessa nahkapaikkoja. Nyt on menty hetki rikkinäisillä Gersemeillä ja tänään seuraan liittyi Esperadot ja tilattuna alennuksesta vielä Pikeurit, eiköhän niillä pärjätä (no ei?).

Kuten edellisestä postauksesta saa selville, on ratsastaminen alkanut taas tuntua mielekkäältä puuhalta, muutenkin kuin varustepanostus -tasolla. Todella outoa, että miten johonkin niin rakkaaseen harrastukseen voi yhtäkkiä mennä kaikki maku. Eilen alkuverkassa Rade oli suoraansanottuna ärsyttävä, kyttäili omiaan eikä malttanut keskittyä. Kuitenkin hetken eteen alas & vauhdilla eteenpäin - harjottelun jälkeen alkoi sujua. Takaosakäännökset ja pohkeenväistöt onnistui hyvin, joten jätin siihen ja päästin vierailevan tähden Oonan selkään. Oon nyt ottanut tän hetken työstölistalle siirtymiset, väistöt ja takaosakäännökset. Pikkuhiljaa alkaa kaikki sujua, väistöihin tosin tarvittais lisää intoa ja lennokkuutta. Kangilla oon kanssa mennyt sopivin väliajoin ja Rade alkaa toimia niillä jo aika kivasti. Pitäs pikkuhiljaa alkaa lisäämään niiden käyttöä, että tottuis kunnolla niihin.

♥

Valmistuminen ja koulunkäyntimotivaatio on tällä hetkellä jossain muualla kun läsnä, aina joku kohta mun elämässä ottaa selkeesti koville. Mulla olis toukokuussa kuulunut olla välikokeet ohjaajapuolelle, mutta muutama päivä ennen niitä, Radelle pamahti ähky. Ei auttanut kun ilmottaa ypäjälle että nyt kävi näin, katellaan vuoden päästä uudestaan. Varahevostakaan en viittinyt muutaman päivän varotusajalla lähteä etsimään. Tämmöstä tää on kun on niin monta muuttujaa pelissä. Toisaalta ehkä hyvä näin, saatiin lisäaikaa treenata ja vuodenpäästä näytetään miten homma kuuluu hoitaa.