[ 67 - Ratsastajan avut ]

Oikeaoppinen ratsastus perustuu yhteistyöhön ja harmoniaan. Hevosen tulee olla kuuliainen ja herkästi avuilla, ratsastajan nopea ja pehmeä apujen käytössä - ratsastus on ennenkaikkea tekniikkalaji. Silti suuri osa ratsastajista ei kaihda käyttää karkeita apuja ja suoranaista väärinratsastusta oikotienä onneen.

Ylläoleva kopioitu suoraan täältä

Aron torstaina 21.2.2011, Kuvan ottanut Miisa P

Ratsastajan tärkeimmät avut ovat pohje, istunta, kädet sekä ääni. Jokainen näistä tukee toisiaan, tärkeimpänä näistä (omasta mielestäni) on kuitenkin istunta, jossa kaikki yhdistyy. Istuntaa tarvitaan tukemaan jokaista signaalia hevoselle ratsastuksen aikana. Käsitellään jokainen kuitenkin erikseen, ihan vain selkeyden takia.

Pohkeen tulisi istunnan ohella olla tärkein apu. Pohkeen avulla hallitaan hevosen takaosaa, ohjataan sitä käyttämään enemmän voimaa, liikkumaan niin eteenpäin kuin sivuttaissuunnassa sekä taipumaan. Monet ymmärtävät pohkeen pelkästään eteenpäinajavana apuna, mikä on väärin. Mm. Oikeaoppinen kokoaminen ei onnistu ilman pohjetta. Tämän lisäksi myös hidastamiseen sekä pysähtymiseen tarvitaan pohjeapua. Pohkeen paikka on satulavyön kohdalla tai mielummin aavistuksen taaempana, eikä sen tule puristaa tai olla liian kaukana 'kyljestä'. Oikeaoppisesti pohje on lähellä hevosta.

Pohkeen paikka voi kuitenkin vaihdella muutamia senttejä eteen tai taakse, avuista riippuen, samoin puristusastetta vaihdellen saadaan aikaan erilaisia apuja. Esimerkiksi toisen pohkeen ollessa hiukan taaempana passiivisesti tukemassa sitä puolta, toisen pohkeen ollessa omalla paikallaan vaikuttaen aktiivisemmin hevosen tulisi taipua tämän pohkeen ympärille. Tätä apua käytetään esim normaaleja ympyröitä ratsastaessa. Normaalilla tarkoitan tässä ympyrää, jolla ei tehdä vasta-asetuksia, väistöjä etc.

Käsi (ohjasavut) vaikuttavat hevoseen ohjien ja kuolaimen kautta. Käsiapuja käytetään lähinnä kahteen tarkoitukseen; pidättämiseen sekä hevosen ohjaamiseen. Kyseiset toiminnot voidaan kuidenkin suorittaa pelkästään istunnan ja pohkeiden avulla. Mitään liikettä ei tule ratsastastaa pelkästään kädellä. Tätä näkee aivan liian usein. Käden tulee olla pehmeä, eikä ohjasta saa roikkua. Pidättävässä liikkeessä molemmat kädet ottavat yhtä aikaa pidättävän liikkeen - mitä pienenpi kyseinen liike on, sen parempi. Toisen ohjan vaikuttaessa toista enemmän, tulee avusta kääntävä.

Avuista vaikeimmin kehitettävä ja tärkein on istunta. Vaikein kyseinen apui on siksi, että ratsastajan on ensin kyettävä rentoutumaan ja istumaan hevosen selässä häiritsemättä hevosta. Vasta tämän jälkeen istuntaa voi alkaa kehittämään apuna. Ihmisen painopiste sijeistee hiukan lantion yläpuolella. Kääntämällä lantiota hiukan taaksepäin ratsastaja siirtää painopistettään ja avuilla olevan hevosen tulisi hidastaa tai pysähtyä, kun taas lantiota eteenpäin työntämällä ratsastaja lähettää eteenpäin vievän signaalin hevoselle. Istunnan tulee olla mahdollisimman neutraali, ratsastajan tulee myödätä hevosen liikkeitä, näin hevonen ei saa sekavia (sekä tahattomia) signaaleja ratsastajalta. Asioiden mennessä pieleen, tulisi aina ensin tarkistaa oma istunta ja painopiste. Yleensä esimerkiksi hevosen vinous riippuu painopisteestä. Hevonen on kuin ratsastajansa peili. Itse olen ainakin huomannut että kun mikään ei toimi, on hyvä ottaa aikalisä ja tsekata oma istuntansa. Yllättävän usein huomaa painopisteen valahtaneen ties minne, samoin lonkkien rentoutuminen on erittäin tärkeää. Oman painoapuen kehittämistä on edistänyt ilmansatulaa meneminen, silloin on vaan pakko istua oikein että ylipäätänsä pysyy edes kyydissä.

Viimeisenä ja ratsastaessa vähiten tärkeänä ääni, jota en aio edes pahemmin esitellä, sillä ilman sitä tulisi pärjätä. Varsinkin jos on kisat mielessä, sillä kouluradalta tullaan happamalla naamalla jos ollaan ääntä käytetty. Kuitenkin yleisimmät ääniavut ovat eteenpäinavaja maiskutus sekä "hidastava" ppprrr.

Eniten ääniapuja käytän hevosen jännittäessä esim maastossa, itse lauleskellessa iloisia lauluja oma keho rentoutuu ja hevonenkin rauhoittuu huomatessaan sen. Voi kyllä, on kuulkaas monta keltaa metsäreitellä suomihitit kajahdellut kun on puskat pelotelleet.

Lähteet;
Kyra ja Ratsastuksen taito, WSOY
Wikipedia, Apu (ratsastus)
Artikkeli Pehmeä ratsastaja

[ 66 - Kisatunnelmissa ]

Eilen oli sitten ne estekisat. Mua jännitti aivan järkyttävästi aamusta iltaan, vaikka en antanut sen näkyä muuten kuin jatkuvalla vessassa ravaamisella. Husössä oltiin Oonan kanssa joskus vähän ennen puolta ysiä, mentiin samantien auttamaan radanrakennuksessa ja muussa järjestelyssä, siitä suoraan kisamaksuja maksamaan ja pienen hengailun jälkeen kisat alkoivatkin. Luokkina oli 40, 60 ja 80cm, joista itse kisasin keskimmäisessä.

Taluttelin Mollyä ennen verkkaa pitkin kenttää reippaassa käynnissä muutamien puomien yli. Saatiin askeleeseen hieman lisää pituutta ja toinen heräili rauhassa siinä samalla. Verkka meni ihan hyvin, ensin hypättiin normaalia pystyä, sille tuli ensin muutama epävarma hyppy. Kolmannella kerralla saatiin rento, mutta eteenpäinpyrkivä lähestyminen sekä hyvä hyppy joten jätin sen esteen siihen. Toiseen suuntaan verkkaesteenä oli okseri suoralla linjalla. Eka lähestyminen oli vähän epävarma, muuten ihan hyvä. Otin sille kuitenkin vielä kaksi hyppyä, että saisin oman itseluottamukseni nousemaan. Molly meni hyvässä tahdissa reipasta laukkaa ja pääsin hyvin mukaan hyppyihin. Verkasta ei olis voinut jäädä parempi fiilis.

Kuvan ottanut Noora P/Daniela T

Sitten kävelyalueella odottamaan omaa vuoroani. Rata oli kiva (en sitä osannut piirtää, joten koitan selittää sen). Ekana oli lähestyminen uralta viistosti kaartaen pystylle, siitä iso uukäännös sarjalle, jossa oli kolmen sekä neljän askeleen mahollisuus. Itse suunnittelin meneväni kolmella, mutta otin vähän liikaa kiinni, joten mentiin sitten neljällä. Siitä lyhyen sivun kautta kaartaen toiselle sarjalle, jossa oli yhden askeleen väli. Molemmat sarjat sijoitettu kokorataleikkaa-linjoille. Siitä ykkösesteen takaa kiertäen sen vieressä sijaitsevalle vitosesteelle. Kutoseste oli okseri lyhyen sivun lähellä, seiska pitkällä sivulla sijaitseva okseri ja siitä kääntö ykkösesteelle, joka hypättiin nyt toisesta suunnasta.

Toi seiskalta kasille linja oli vaikea, ja monet mokasivat sen tien. Rataa kävellessä koitin keksiä hyvän ratkaisun siihen, samoin verkatessa hyppäsin okseria silmäillen linjaa. Kuitenkin radalla ei mentykkään niinkuin elokuvissa. Mokasin käännön kanssa, menin lukkoon ja aloin ohjailemaan Mollyä joka ikiseen ilman suuntaan. Tolppaapäin siinä sitten mentiin ja kieltohan siitä tuli. Asialle ei voi mitään, oma moka. Hevonen ympäri ja uudestaan. Nyt siististi yli esteen.

Uusintaan ei harmiksi päästy, mutta ei se mitään. Oli hauskaa olla vaihteeksi estekisoissa ja musta tuntuu että mut nähään siellä jatkossakin. Oltaisko Mollyn kanssa oltu kuitenkin 20. sijalla (saavutus sinänsä, kun tuupparin pistää esteradalle).

 

Kiitos videosta Emeliina T! Tässä siis se mun rata vielä.

Kiellosta huolimatta olen rataan tyytyväinen, rytmi pysyi hyvänä ja sain pidettyä oman asentoni lähes hallinnassa. Kädet ei edes meinanneet valahtaa alas! Jalat jonkun verran vispasi ja varpaatkin välillä valahti maatapäin, mutta harvinaisen vähän. Alla oleva kuva tukee tätä väitettä erittäin hyvin, noei, musta toi oli vaan hauska loppukevennys.

Kiitokset kuvasta Emilia M.

[ 65 - Lisää esteitä! ]

Mähän oon melkeen hurahtanut hyppäämiseen! Viimeviikko oli väliä, mutta  tänään olin jo hyppäämässä. Samoin huomenna on tarkotus hypätä. Päätinpä myös repästä ja ilmottautua sunnuntain estekisoihin, mikä mua vaivaa!

Mun esteistuminen on kehittynyt jo siihen pisteeseen, että tänän löytyi oikea jalustimien pituus. Oon kaikki nämä vuodet mennyt liian pitkillä jalustumilla, ja siitä mun jalkaongelmat suurimmaksi osaksi johtuivat. Tai näin uskon, sillä saatuani oikean mittaiset jalustimet, pysyi kantapäät alhaalla ja pohkeet suht hyvin paikallaan.

Tosiaan, ilmoittauduin Mollyllä estekisoihin, mennään 60cm luokka. En pitkän (noin viiden vuoden mittaisen) kisatauon jälkeen viitsinyt isompaa luokkaa mennä. Ihan hyvä vaan.

Mitä vielä, ainiin! Ypäjältä tuli postia. Toukokuun 1. päivä sunnuntaina startataan autot ja matkataan kohti koulua, maanantaina se tosin vasta alkaa. Helpompi kuitenkin mennä sinne jo sunnuntaina, pääsee rauhassa purkamaan kamat ja aamulla ahkerana tunneille. Viimeksi oli tosi jees, saa nähä mimmosta tällä kertaa luvassa. Ainakin muut saman ryhmän opiskelijat ovat ihanaa porukkaa.

 Mulla on kamalasti kiireitä tällä viikolla, huomenna aamulla tunti + iltavuoro, torstaina aamuvuoro+ illalla tunti, perjantaina olis tarkotus lähteä pitkästä aikaa ulos, lauantaina etsimään kisapaitaa ja sunnuntaina kilpailut. Yritän kuitenkin jotain saada rustattua! Joku estepostaus vois olla kiva? Pyysin jo viime postauksessa teiltä ideoita, mutta yhtäkään en saanut. Jos nyt tärppäis?

Kuvat eivät liity postaukseen mitenkään, keväinen fiilis ja siihen sopivat kuvat. Kuvissa entinen hoitohevoseni Turre, molemmat kuvat minun ottamiani.

[ 64 - Tuuppari estevalmennuksessa ]

Ohjaajapuolen pääsykokeista panikoituneena, teen kaikkeni että saisin itseni edes pieneen este-edustuskuntoon. Tämä on johtanut jopa käymistä Husössä toimivan estevalmennuksen puolella. Sunnuntaina olin sitten mukana ensimmäisen kerran.

Menin Mollyllä, erittäin omalaatuisella luikkutammalla jolla on maailman omalaatuisin hyppytekniikka. Molly ei hyppää pituutta vaan korkeutta, pienetkin esteet tuntuvat sen selässä huimilta. Laita sitten estekammonen menemään isoja esteitä. Valmennus meni kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin, vaikka esteet olivat omaan makuuni aivan liian isoja. Maapuomitkin on aika korkeita.

Muuten en ole nyt kauheasti ratsastanut, viime keskiviikkona menin Aronilla pitkästä aikaa. Torstaina esteitä Mollyllä ja sunnuntaina oli estevalkku. Eilen pääsin menemään Turrella pienen maastolenkin. Käytiin ilman satulaa kävelemässä "iso laukkis" ympäri tarkastellen reitin ratsastusmahdollisuuksia. Turre oli yhtä upea kuten aina.

Hassua, mulla oli aivan kamalasti kerrottavaa ja nyt pää on aivan tyhjä. Ärsyttävää. Huomenna meillä on kaiketi Nelli sijaisena, opettajan sairastumisen takia, ja kinusin armotonta rääkkäämistä ja tuuppaamista, viime viikot ovat olleet aivan liian estepainotteisia. Mun estepelko tosin on lieventynyt hysteerisestä tärinästä "täysiä päin ja silmät kiinni" - asenteeksi. Jos tosta seuraava aste olis vaikka hevoseen luottaminen ja hallitseminen?

Estevalmennuksessa opettaja huomasi mun esteistunnasta muutamia selkeitä virheitä, joita lähdetään korjaamaan. Mulla on kuulemma hyvä esteistunta, mutta juuri ennen estettä nojaan taaksepäin "köyristäen" selkää. Arveltiin ton johtuvan siitä, että viimeiset askeleet ennen hyppyä mun päässä pyörii vaan "älä kiellä, älä kiellä, älä kiellä" ja nojaudun semmoiseen asentoon jossa kielto on helpompi ottaa vastaan. Pitäisi oppia hyväksymään että ei ne hevoset jatkuvasti kiellä ja jos kieltää niin sitten kieltää, ei se maailma siihen putoa.

Toinen ongelma oli että ratsastaessa suoralla esteistunnassa lasken käden liian alas ja pistän sen ns. lukkoon. Samoin hypyssä mulla nousee kantapäät. Noi on kyllä semmosia virheitä, että sinnikyydellä ja tahdonvoimalla noista päästään eroon.


Anteeksi tuli vähän sekavaa tekstiä, annoin ajatuksen vaan juosta. Huomiseen! Kuvat eivät liity Mollyy, eivätkä sunnuntain estevalkkuun mitenkään. Ne on otettu viime kesänä B-estekurssilta. Amigo on sellainen hevonen, että jokaisen pitäis päästä sillä hyppäämään.

Lukijat hei, laittakaa mulle vähän infoa että mistä haluatte noita tietopaketteja! Mulla on pää ihan tyhjä niiden kanssa.

[ 63 - Ratsastajan ryhti ]

Kuten lupailin jo muutamille, seuraavana vuorossa olisi istunta. Koitin saada kaikkea mahtumaan yhteen postaukseen, mutta se taisikin olla liian iso pala purtavaksi. Niinpä käyn aiheen vaihe vaiheelta läpi. Ensimmäisenä vuorossa ryhti ja oikeaoppinen istunta. Mitä muuta istunnasta osaisin kertoa, ainakin istunnalla vaikuttamisesta tulossa juttua, voisin myös kerätä kasaan istuntaharjoituksia - niitä joiden tekoon ei tarvita hevosta. Kommentoikaa vapaasti ja antakaa ideoita siitä, mistä olisi kivaa/hyödyllistä tms. lukea.

Jotta päästään istumaan oikein, on satulan oltava oikeanlainen, niin hevoselle kuin ratsastajalle. Yleisin ongelma on liian kapea satula, joka valuu eteen, siirtäen ratsastajan painopisteen pois hevosen painopisteen luota. Satulan on oltava selässä niin, että istuessaan keskellä istuinosaa ratsastaja istuu myös hevosen painopisteen päällä (selän syvimmässä kohdassa, sään takana niin että lavat saavat täyden liikkumisvapauden. Tässä kohtaa hevosen ja ratsastajan painopisteet yhtyvät). Ratsastamisesta tulee tehdä mukavaa niin ratsastajalle kuin hevoselle.

Kun satula on tarkistettu sopivaksi, päästään pisteeseen jossa istutaan hevosen selässä. Ratsastajan tulee takaapäin (ja tottakai myös edestäpäin) katsottuna istua täysin suorassa, näin paino jakautuu tasaisesti molemmille istuinluille ja siitä satulan läpi hevosen selkään. Kun ratsastaja näyttää tästä suunnasta oikealta, voidaan alkaa tarkastelemaan istuntaa sivusta katsottuna, tänään meille esimerkkinä toimii Anky Van Grunsven.

Sivusta katsottuna ratsastajasta voi vetää viivoja, joiden avulla nähdään ryhdin ja istunnan oikeaoppisuus. Piirsin linjat kuvaan valmiiksi helpottaakseni havainnointia. Ensimmäisenä linja hartioista lantion kautta kantapäähän. Näin saadaan ryhti suoraksi ja pohje oikealle paikalleen. Itse saan ryhdin sekä katseen kuntoon ajattelemalla olevani maailman ylpein hevosesta, jolla sillä hetkellä ratsastan. Kyseinen taktiikka toimii oikeasti, suosittelen kokeilemaan. Hartia-lantio-kantapää  -linjan ollessa suora, pystytään myös vetämään viiva polvesta varpaisiin. Kolmas viiva kertoo käsien oikeaoppisen asennon. Tämä saadaan vetämällä viiva kyynärpään kautta ranteeseen ja siitä ohjista kuolaimiin. Viivan ollessa suora, käsien asento on oikea. Käsien asento riippuu siis myös hevosen pään asennosta!

Nyt asennon ollessa korjattuna oikeaksi, voidaan käydä läpi vielä yleisimmät virheasennot (huomasimpa itse käyttäväni näistä toista). Kaksi yleisintä istuntavirhettä ovat ns. riippu- sekä tuoli-istunta.

Riippuistunnassa ratsastaja kallistuu eteenpäin, tämä johtaa pohkeiden valumisen liian taakse. Yleisinpiä syitä tähän ovat jalustimien liian pitkä pituus, satulan epäsopivuus tai sijoitus liian eteen, jolloin satulan syvin kohta on liian edessä. Tuoli-istunnassa taas ratsastaja istuu satulan takareunalla, tämän seurauksena selkä köyristyy ja polvet nousevat ylös. Pohkeet ajautuvat liian eteen ja ratsastaja joutuu tukeutumaan ohjiin. Tähän syinä voivat olla jalustimien liian lyhyt pituus, satulan epäsopivuus tai sijoitus liian taakse (satulan syvin kohta liian takana), ratsastaja nojautuminen taaksepäin tasapainon toivossa sekä hitaasti reagoiva hevonen, jota ratsastaja yrittää töniä eteenpäin.

Muita yleisiä ongelmia ovat ratsastajan vinous, liiallinen puristaminen reisillä/polvilla sekä liian aukinaiset/sulkinaiset lonkat.

Molemmat virheistunnat ovat (onneksi) korjattavissa; Satulan tulee olla sopiva niin hevoselle kuin ratsastajalle (istuinosan tulee sopia ratsastajan takaliston kokoon) sekä jalustimet tulee säätää sopivan mittaisiksi. Loput lähteekin ratsastajasta itsestään. Matka oikeaoppiseen istuntaan on vaikea, kivinen, pitkä ja ärsyttävä. Kuitenkin uskon että kaikki on sen arvoista.

Yritin löytää itsestäni hyvää kuvaa, jossa mun istunta näkyisi kunnolla. Vaikka kuvassa olisi satula, niin könötys olis silti aika samaa luokkaa.

Voisin lopuksi vielä listata omat (pahimmat) istuntavirheet, joita on valitettavan monta. Ensinnäkin ryhdin ylläpitäminen, minulla on hyvä ryhti, unohdan vain näyttää sen. Samoin kuin nyrkkien kiinni pitäminen, ranteiden suoruus, kyynärpään hallinta, lonkkien rentouttaminen (jota oon alkanut pikkuhiljaa hallitsemaan!) ovat jotain sanoinkuvaamattoman vaikeita muistaa. Lisätään tähän vielä, että olen armottoman vino. Lohdullista eikö.

Toisaalta, nämäkin ongelmat ovat parantuneet suunnattoman paljon viimeisen vuoden aikana. Siitä en voi kiittää ketään muita kuin kärsivällisiä ratsastuksenopettajiani. Joku päivä mä istun vielä tuolla selässä tasapainossa itseni ja hevosen kanssa. Puskailijasta tuuppariksi, vaikka ratsastusvuosia on tosiaan takana monta, into muuhun kuin matkustamiseen on syntynyt vasta muutama vuosi sitten. Monen vuoden virheelliset opinnot on vaikea korjata, mutta ajalla ja sinnikkyydellä ajattelin siitä selvitä.

Lähteet;
Kyra K. ja ratsastuksen taito, WSOY (en selviäis ilman tota kirjaa..)
Centered Riding valmentaja Tanja Kortelaisen sivut
Islanninhevoset.com

[ 62 - Puolipidäte ]

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa jostain muustakin aiheesta, kuin omista tallipäivistä ja shoppailuista. Nyt viimein, kun mulla slomalla ei muuta ole kuin aikaa, aloitan sen. Ensimmäisenä (ja toivottavasti ei viimeisenä) puhutaan puolipidätteestä, joka suuressa yksinkertaisuudessaan tuottaa ongelmia lähes kaikille.

Itselleni ponivuosina, jolloin opetus ei ollut kovin tasokasta tai eteenpäin vievää "kunhan tytöt pääsee ratsastamaan"-periaatteella toimivaa, puolipidäte opetettiin minulle puolikkaana pidätteenä ja lähes kaikki nämä vuodet opettajan pyytäessä puolipidätettä, olen nykinyt ohjista erittäin epämääräisin tuloksin. Tämä teksti tulee siis myös itselleni, jotta oppisin ymmärtämään kyseisen pidätteen kaikki miljoonat, tälle tampiolle ylittämättömän vaikeat, ulottuvuudet. Teksti sisältää paljon lähes suoria lainauksia, pahoittelen sitä. Jotkut asiat olivat vaan valmiiksi kirjoitettuna niin hyvällä ja selkeällä tavalla, että koin turhaksi lähteä sitä muuttamaan.

Oikeaoppisessa puolipidätteessä yhdistyvät istunta, pohje ja ohjasote ja sitä ei tehdä ilman tietämystä siitä, miksi sen tekee. P-pidäte ei ole hidastava (toisin kuin itse sen ymmärsin) vaan kokoava liike, jolla hevonen valmistellaan tulevaa liikettä varten, oli se sitten sarjavaihdot askeleessa tai ravista käyntiin siirtyminen. P-pidätteen tarkoitus on myös tasapainottaa hevosta ja "laittaa se kuulolle", eli pidätettä saa ja tulee myös käyttää hevosen liikkuessa omavalintaisella tyylillään täysin sinusta piittaamatta. Puolipidätteen mennessä läpi, hevonen hetkellisesti taivuttaa takajalkojensa niveliä (erityisesti kintereitä!) normaalia enemmän. Suomennettuna tuo tarkoittaa sitä, että hevosen painopiste siirtyy taaemmas, jolloin hevonen kantaa takaosallaan paremmin. Seurauksena tästä on etuosan keventyminen ja kuunteluasteen (voiko noin sanoa?) lisääntyminen. Ilman toistuvia p-pidätteitä hevosen kokoamisaste saattaa heikentyä nopeastikin, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kokoajan tulisi olla nypläämässä.

Puolipidäte tulee oikeaoppisesti suorittaa askelten välissä, näin vaikutus kohdistetaan juuri alkavaan askeleeseen. Vaikka ajoitus ei onnistuisi, tulisi p-pidäte suorittaa vähintään yhden askeleen aikana. Puolipidätteen olessa enemmän kokoava, kuin pidättävä liike, on apujen oikeaoppisuus tärkeää, eli ei pelkällä ohjalla! Yleisimmät apuohjeet ovat istunta, pohje ja ohja yhdessä. Näin istunta tasapainottaa hevosta, pohje antaa avut eteenpäinpyrkimykselle ja ohjasota pidättää liikkeen (vieden sen selän yli takapäälle, joka voimistaa näin työskentelyään). Kuitenkin apujen voimakkuus riippuu täysin ratsastajan tasosta, eli (ainakaan minulta) mitään höyhenen kevyttä pitsinnypläyspidätettä, vatsalihasten hallittua rutistamista ja tasapainollista, hevosta auttavaa istuntaa (ja sen oikeaoppista käyttöä) on hetkeen turha odottaa. Eiköhän se sieltä tule, meillä kaikilla.

Painotetaan nyt vielä p-pidätteen tarkoitusperää (sitä kuitenkin kaikilla lähdesivuilla vannotetaan henkeen ja vereen, niin teen siis minäkin). Tarkoitus on ensin lähettää hevosta eteenpäin ja vasta sen jälkeen ohjasavun avulla pidättää liike takaisin takaosaan ja lisätä sinne voimaa. Liike tehdään näin päin, sillä jos jo valmiiksi hiipuvaa tahtia otetaan pois, tasapaino horjunee entisestään, eikä eteenpäin vieminen enää saavuta mitään. Oikeaoppisesti p-pidätteessä ratsastaja tiivistää istuntaansa (itselläni kyseinen homma onnistuu parhaiten jännittämällä nanosekunnin ajaksi kaikki olemassa olevat vatsalihakseni, en sitten tiedä teenkö sen oikein, mutta tuolla tavoin olen itselleni tuloksia saanut). Istuntaa seuraa pohje, jonka perään tehdään pieni pidäte ohjista. Ohjasotteen suuruus riippuu pohjeavusta, sekä tottakai hevosen herkkyysasteesta. Tähän kohtaan voisin ohjasapua selventääkseni, lainata tuota ponivuosieni opettajaa, puolipidätteen aikana tapahtuva ohjasote ei ole varsinainen pidäte, jonka avulla hevonen siirretään esim ravista käyntiin, vaan juuri tuo puolikas pidäte. Kuitenkin pidätteen tulee olla sen verran vaikuttava, että se kulkee selän kautta takajalkoihin!

Puolipidätteen aikana apuja ei hellitetä äkillisesti, vaan ratsastaja päästää hevosen ponnistamaan eteenpäin säilyttäessään tahdin, kokoamisen ja tasapainon. Parhaaseen tulokseen päästään puolipidätteen toistamisella (kuitenkin pidätteen mennessä läpi). Tällä pyritään pitämään hevonen hereillä ja estämään sen nojaamista kädelle.

Tärkeintä niin puolipidätteen tekemisessä, kuin kaikessa ratsastamisessa, ei ole suorittaminen vaan tunne. Ratsastajan tulee tuntea kuinka hevonen reagoi ja taitojen, kokemusten kehittyessä myös, kuinka hevonen tulee reagoimaan. Ratsastajan tulee olla nopea ja korjata apujen välisiä voimasuhteita. Ratsastajalla tulee olla tunne siitä, miltä oikeasti läpi mennyt puolipidäte tuntuu. Näin oppii tunnistamaan virheensä ja kykenee korjaamaan niitä.

Kuitenkin tulee muistaa kärsivällisyys, matka hyväksi ratsastajaksi on pitkä ja valitettavan moni jättää sen kesken.

Huh, tulipas pitkä. Lisäsin sekaan kuvia onnistuneista ratsastushetkistä, en nyt tiedä liittyvätkö nekään suoraan puolipidätteeseen. Onnistumisen tunne ratsastaessa on kuitenkin se, mihin on hyvä pyrkiä. Vielä lisäys, että jokaisesta kuvasta kiitokset menee taas Sanna K:lle.

Lähteet

Centered Ridin valmentaja Tanja Kortelaisen sivut

Marko Björsin ratsastusaiheinen blogi

Kyra K. ja ratsastuksen taito, WSOY

& Kaikki se, mitä tämänhetkiset ratsastuksenopettajani yrittävän päähäni saada.

[ 61 - Päivä kisahoitajana ]

Toissasunnuntaina oli estevalkkulaisilla kisat Nevaksen tallilla. Lähdin sinne hoitamaan Oonaa & Ollia sekä Helenaa & Sandraa.

Molemmat kuvat Tim Flachin kuvaamia

Aamulla oli herätys seitsemän aikoihoin, tallilla oltiin kasin jälkeen. Oona, jota olin pääasiassa auttamassa, harjasi Ollia samalla kun kävin kamat läpi, samalla puunaten niitä. Käytiin muiden kanssa hakemassa varastosta matkalle tarvittavat tavarat (loimia, buutseja, suojia, kisahuovat ...). Pian olikin aika hypätä selkään, hevoset verryteltiin jo meillä kotona, niin kisapaikalla voi verryttelyssä keskittyä hyppyihin ja uuteen paikkaan.

Pahemmin ei ketään letitelty, muutamat saivat punaiset rusetit häntäänsä (paitsi Olli, joka sai häntälettiään koristamaan pienen, timantilla koristellun, vaaleanpunaisen rusetin ♥) ja Bambi sai otsatukkaansa sykerön. Käytiin Helenan kanssa täyttämässä traikut ja laittamassa heinäverkot valmiiksi. Pian päästiinkin jo lastaamaan.

Kaikki hevoset menivät suht kiltisti traikkuihin.  Meitä lähti siis yhteensä neljä ratsukkoa, eli fiksuinta oli mennä kahdella kahen hengen traikulla. Ajomatka Nevakseen (joka periaatteessa on ihan Husön lähellä) tuntui kestävän ikuisuuden, sillä huonon ajokelin ja Ollin riehumisen johdosta jouduimme ajamaan tooodella hiljaa. Lopulta kuitenkin päästiin kisapaikalle ja saatiin hevoset ulos traikuista. Pistettiin niille kamat päälle ja lähdettiin kohti käsihevosaluetta. Jäin sinne taluttelemaan Ollia, kun Oona ja muut kisaajat lähtivät tutustumaan rataan. Olli käyttäytyi oikein hienosti, eikä pahemmin hermoillut yhtään. Tuntiponit kuitenkin harvemmin pääsevät Husön ulkopuolella käymään. Oona palasikin pian radantsekkausesta ja nousi samantien selkään. Sen jälkeen menin vielä taluttelemaan Sandraa, että Helenakin pääsee rauhassa katsomaan radan läpi.

Pian alkoikin meidän luokat, 70cm ja 80cm. Tuli oikein hienoja ratoja ja Veera nappasi Bambin kanssa seiskakympistä tokan sijan! Seiskakymppiä en ehtinyt kuvata, sillä olin koko sen ajan kiinni käsihevosalueella, mutta kasikympin alettua luistettiin Nooran (Veeran pikkusisko & kisahoitaja) kanssa katsomoon jännäämään ja katsomaan radat.

Oona ja Olli

 Amanda & Molly

 Pian olikin jo aika lähteä Husötä päin, se ei kuitenkaan käynyt niin nopeasti toisen vetoauton juututtua penkkaan kiinni. Se saatiin onneksi vedettyä irti sieltä ja hevoset saatiin lastattua lähes ongelmitta kyytiin. Olli ja Bambi (jotka siis olivat meidän auton traikussa) kolasivat koko kotimatkan ja kerran jo pysähdyttiinkin tarkistamaan että kaikki hyvin, molemmat pitivät semmosta jytinää että autokin heilui. Onneksi kaikki oli traikussa kunnossa ja saatiin jatkettua matkaa.

Husössä purettiin hevoset ja kylmättiin jalat, ei jaksettu jonottaa vesariin joten väsättiin Oonan kanssa lumihauteet Ollille jalkoihin. Käytiin siivoomassa traikut ja tyhjentämässä heinäverkot, laitettiin lainaamamme kamat paikoilleen ja pian olikin jo aika ottaa kylmäkääreet pois. Päivä oli pitkä, kotiin päästin lähtemään joskus myöhään ja kotona olin vasta kaheksan jälkeen.

Päivä oli pitkä, kylmä sekä nälkäinen, mutta kiva. Helena 'varas' mut jo seuraavalle kisareissulle mukaan, joten lisää kisapäivityksiä varmasti tulossa. Kuitenkin musta tuntuu, että Oonuli ja Olli on mun ykköshoidettavat jatkossakin, riippuu tottakai aina ketä kisoihin lähössä. Mun katraaseen noita poneja mahtuu, kuitenkin molemmat on eriaikaan radalla, joten ehdin hyvin auttamaan kumpaakin.

Ainiin, tähän loppuun vielä, että touko-kesäkuu vaihteessa musta tulee ihan oikea hevosenomistaja! Tallipaikka, ruokinta ja kaikki tommoset check. Mua jännittää ku lasta jouluna. Pakko myöntää.