Moni on ihmetellyt että miten jaksan ensin olla suunnilleen viitenä päivänä viikossa töissä hevosten parissa ja sitten vielä viettää vapaa-aikani tallilla, hoitaen toisten hevosia tottakai.
Oikeaa vastausta mä en oikeen tiedä, ehkä oon hyväksyny kohtaloni ikuisena hevosenhoitajana ja päättänyt ottaa kaiken siitä irti. Vaikka työpäivät ovat rankkoja ja stressaavia, niin silti se on mun oma maailma jonne ei ulkopuoliset pääse.
Husössä on mennyt hyvin, oon taas päässyt oppimaan lisää haavereiden & sairauksien hoidosta. Viikonloppu meni kiireessä ja vauhdilla, onneksi mulla oli Mari mukana. Maanantai lähti huonosti käyntiin; olin nukkunut edellisen yön todella huonosti ja sen seurauksena olo oli kurja, bussi jätti mut pysäkille (sillä hetkellä mun pieni sisäinen kovanaama heräsi ja seurauksena näytin kansainvälistä käsimerkkiä kuljettajalle). Äkkiä soitto itku kurkussa samaan vuoroon menevälle, jos mut voisi noukkasta jostain kyytiin. Normaalistikkin bussiongelmat suututtaa, mutta niiden mennessä 40minuutin välein ja sen yhden bussin ollessa sun ainoa mahdollisuutesi päästä ajoissa töihin menee ketutus äyräiden yli.
Töihin kuitenkin ehdittiin ajoissa. Ensin uudelle antamaan väkirehut ja siitä aamupalalle. Työpäivä meni hujauksessa ohi ja pääsin taas ratsastamaan Avalonin. Se tuntui vaan paremmalta ja innostusta riitti vieläkin, kentän toisella puolella oleva estetunti saattoi myös laittaa kortensa tähän. Tiistain työpäivästä ei mulla ole oikeen mitään erityistä, normaalia siivoilua ja semmosta. Kiirettä piti.
Ainiin, meillä on harjoittelija taas tällä hetkellä. Hassua neuvoa ihmistä joka opiskelee asioita jotka itse on oppinut tekemällä.
Harmittaa kun ei oo kameraa ollut mukana ollenkaan tallilla, töissä kun ei pahemmin ehdi kuvailemaan. Yritän ryhdistäytyä ja vaikka kuvailla ns varastoon uusia kuvia, ettei noi samat vanhat pyöris kokoaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti