Kaikkia haluamiani kuvia en valitettavasti saanut käsiini, mutta yritän saada ne tänne myöhemmin. Tässä siis muutama lempparikuva yhteiseltä taipaleeltamme.
Huhtikuussa 2007
Jouluna 2007
Marraskuussa 2007
(yllättävän paljon samalta vuodelta, taisi olla hyvä vuosi)
Lokakuussa 2009, komennan Turrea ylös mutta toista taitaa nukkiminen innostaa enemmän.
Nää on otettu joko vuoden 2009 lopulla tai 2010 alussa, Kuvat samalta reissulta, siksi pistin samaan pakettiin.
Jouluna 2009, Keijukaisratsukko.
Helmikuussa 2010
Maaliskuu 2004, ensimmäiset koulukisat Turrella. Tää on kyllä kaikkien aikojen lempikuva.

Miten paljon oonkaan kasvanut tuona aikana, Turren löytäessä minut olin 9 vuotias ponityttö ja nyt 19 vuotias hevosalaa aloittava ponityttö. Tuo hevonen on nähnyt mun kasvun varmaan yhtä hyvin kuin oma äitini, hassua. Samalla mä olen nähnyt Turren parhaat vuodet, joita tosin on vielä monta jäljellä.
aww, aivan ihania kuvia ! olis ihanaa jos itelläki olis noin pitkäaikainen hoitoheppa, jonka kans sais viettää paljo laatuaikaa♥
VastaaPoistaKiitos(: Oon kyllä onnellinen kun oon tommosen hevosen löytäny itelleni, kyllä uskon että säkin löydät omaskin vielä :>
VastaaPoistaÄiti täällä nyyhkii... Sä olet niin taitava kuvaamaan ja kirjoittamaan. Minä iloitsen, myös että Sinulla on Turre. On varmasti ollut PALJON minua ymmärtäväisempi...
VastaaPoistaAivan ihania kuvia<3 asusteleeko Turre Espoon ratsutallilla? Se mikä on Kauklahdessa? :)
VastaaPoistaEi asu, Turre majailee sipoossa Husön Ratsastuskeskuksessa :) ja kiitos paljon !
VastaaPoistaHienoja kuvia :)
VastaaPoista