[ 135 - Blogi katkolla ]

Tai tais olla hetkellisesti mun koko elämä katkolla. Mulla puhals syksyn lopulla suuret muutoksen tuulet, työpaikka vaihtu. Jätin hevoshommat kokonaan pois. Siitä, palaanko talikonvarteen tai kentänlaidalle en ole varma, tavoitteena olisi valmistua hyvillä papereilla ypäjältä vielä joskus, mut nyt ei oo sen aika. Erinäisten komplikaatioiden takia mulla lähti motivaatio koko touhuun.

Rade mulla on vielä, se voi hyvin. Ollaan treenailtu säännöllisesti, vaikka uus yöpainotteinen duuni pisti mun talliaikataulut uusiks. Aluks heti aamusta, tai heti päivätallin loputtua tallilla käymiset tuntu hassulta - kun en ikinä nähnyt ketään. Hetken päästä opin rakastamaan sitä, ei ikinä ruuhkasta maneesia - saat ratsastaa missä tahot miten tahot. Jos haluut kasaa esteen keskelle maneesia, go for it. Näppärää, eikö?

Koulupuolella ollaan nyt keskitytty tosi paljon mun omaan istuntaan ja apujenkäyttöön. Rade alkaa olla treenin kannalla siinä pisteessä, että hiotaan ja palautellaan mieleen. Peruskunto sillä on ollut jo jonkin aikaa hyvä, nyt vaan parannellaan ja viilataan pilkkua. Musta tää vaihe ei oo ihan niin mukava - kökkiä lihakset krampissa liinanjatkeena hevosen selässä ja miettiä hengitysreittejä ja hyvää fengshuita. Kesällä ois tarkotus jatkaa kisaamista siitä mihin jäätiin, pikkuhiljaa jättäen B luokkia kokonaan pois ja siirtyä lähes kokonaan heA;han.

Esteillä alkoi sujumaan hienosti, pelko alko häviämään mun selkärangastasta pala-palalta ja mun esteistunta koki totaalisen muodonmuutoksen. Ne hullut okseritki alko sujua. Vähän takapakkia otettiin kuitenkin, ihan navigointi-virheestä johtunut tippuminen (okserilla, why god why) ja polven satuttamisesta johtunut ratsastustauko pisti kummituksia takasin. Kuitenkin oon päättänyt päästä niistä eroon. Joku päivä mua ei enää ollenkaan hirvitä. Piste.

Mulla piti olla kauheesti kaikkia kuulumisia, mut silti pää lyö tyhjää. Uuteen nousuun, lukijat.