[ 35 - Tuuppausta ja kerrankin tyytyväinen ]

Tänään menin kaksi tuntia putkeen, molemmat Aaronilla. Se on kyllä mun kanssa ihan yks yhteen, yhteistyö toimii ja ymmärretään toisiamme. Hauskinta musta on se, että mun "heikkopuoli" on Aronin vahva ja toisinpäin.

Ensimmäisellä tunnilla tehtiin itsenäistä herkistämisverryttelyä, jonka jälkeen pohkeenväistöjä ensin käynnissä ja ravissa. Kummankaan pohkeenväistölahjoilla, niin minun kuin Aaroninkaan, ei mitään vuosisadan suoritusta tullut, mutta oon silti enemmän kuin tyytyväinen. Saatiin sinne joukkoon hyviä askelia ja kumpikaan ei menettänyt hermoja. Normaalisti pelkkää kaahotusta oleva laukkakin alkoi muistuttaa jo normaalivauhtia ja sain jopa koottua sitä vähäsen. Muut tuntilaiset katso mua kieroon mun ylistäessä Aapoa maasta taivaaseen ihan tavallisen laukkapätkän jälkeen.

Toisella tunnilla oli samantyylinen alkuverkka ja sen jälkeen käytiin B-rataa läpi (ympyrää, volttia, keskiravia jiiänee). Kuulostaa helpolta, mutta open tuijottaessa ja vaatiessa parastasi muuttuu tavallinen pääty-ympyräkin yllättävän vaikeaksi. Mentiin myös kuuluisaa kymmenen-metrin-laukkavolttia, tai sai valita meneekö sen vai keskiympyrän. Mentiin Aaronin kanssa muuten keskiympyrää, mutta oikeaan kierrokseen mentäessä ja laukan ollessa hyvä sekä tasapainoinen päätin repästä ja kokeilla ympyrää. Odotuksista huolimatta se onnistui. Päätin jättää laukkaamiset siihen ja ylistää ponia taas kerran. Tommoset ns pikkuasiat, joista huomaa edistyksen on musta ne kaikista tärkeimmät. Tunnin jälkeen niin ratsu sekä ratsastaja rypivät ylpeydessä sekä omassa hiessään. Pesin Aronia ja lähdin kotia kohti hoitamaan oman hygieniatasoni lailliseksi.

Kuvaajia ei kentän laidalla näkynyt, enkä jaksaisi laittaa taas niitä samoja vanhoja kuvia. Yritin myös piirtää kuvaa, mutta sekään ei onnistunut.

Mentiin oikeesti kentällä eikä nurmikolla ja mulla oli satula, mut otin taiteellisen vapauden muokata totuutta, nyt kun taiteellisiks kerran ruvettiin niin pitihän sekin hoita (tosi) kunnialla loppuun asti.