Ylläoleva kopioitu suoraan täältä
 |
| Aron torstaina 21.2.2011, Kuvan ottanut Miisa P |
Ratsastajan tärkeimmät avut ovat pohje, istunta, kädet sekä ääni. Jokainen näistä tukee toisiaan, tärkeimpänä näistä (omasta mielestäni) on kuitenkin istunta, jossa kaikki yhdistyy. Istuntaa tarvitaan tukemaan jokaista signaalia hevoselle ratsastuksen aikana. Käsitellään jokainen kuitenkin erikseen, ihan vain selkeyden takia.
Pohkeen tulisi istunnan ohella olla tärkein apu. Pohkeen avulla hallitaan hevosen takaosaa, ohjataan sitä käyttämään enemmän voimaa, liikkumaan niin eteenpäin kuin sivuttaissuunnassa sekä taipumaan. Monet ymmärtävät pohkeen pelkästään eteenpäinajavana apuna, mikä on väärin. Mm. Oikeaoppinen kokoaminen ei onnistu ilman pohjetta. Tämän lisäksi myös hidastamiseen sekä pysähtymiseen tarvitaan pohjeapua. Pohkeen paikka on satulavyön kohdalla tai mielummin aavistuksen taaempana, eikä sen tule puristaa tai olla liian kaukana 'kyljestä'. Oikeaoppisesti pohje on lähellä hevosta.
Pohkeen paikka voi kuitenkin vaihdella muutamia senttejä eteen tai taakse, avuista riippuen, samoin puristusastetta vaihdellen saadaan aikaan erilaisia apuja. Esimerkiksi toisen pohkeen ollessa hiukan taaempana passiivisesti tukemassa sitä puolta, toisen pohkeen ollessa omalla paikallaan vaikuttaen aktiivisemmin hevosen tulisi taipua tämän pohkeen ympärille. Tätä apua käytetään esim normaaleja ympyröitä ratsastaessa. Normaalilla tarkoitan tässä ympyrää, jolla ei tehdä vasta-asetuksia, väistöjä etc.
Käsi (ohjasavut) vaikuttavat hevoseen ohjien ja kuolaimen kautta. Käsiapuja käytetään lähinnä kahteen tarkoitukseen; pidättämiseen sekä hevosen ohjaamiseen. Kyseiset toiminnot voidaan kuidenkin suorittaa pelkästään istunnan ja pohkeiden avulla. Mitään liikettä ei tule ratsastastaa pelkästään kädellä. Tätä näkee aivan liian usein. Käden tulee olla pehmeä, eikä ohjasta saa roikkua. Pidättävässä liikkeessä molemmat kädet ottavat yhtä aikaa pidättävän liikkeen - mitä pienenpi kyseinen liike on, sen parempi. Toisen ohjan vaikuttaessa toista enemmän, tulee avusta kääntävä.
Avuista vaikeimmin kehitettävä ja tärkein on istunta. Vaikein kyseinen apui on siksi, että ratsastajan on ensin kyettävä rentoutumaan ja istumaan hevosen selässä häiritsemättä hevosta. Vasta tämän jälkeen istuntaa voi alkaa kehittämään apuna. Ihmisen painopiste sijeistee hiukan lantion yläpuolella. Kääntämällä lantiota hiukan taaksepäin ratsastaja siirtää painopistettään ja avuilla olevan hevosen tulisi hidastaa tai pysähtyä, kun taas lantiota eteenpäin työntämällä ratsastaja lähettää eteenpäin vievän signaalin hevoselle. Istunnan tulee olla mahdollisimman neutraali, ratsastajan tulee myödätä hevosen liikkeitä, näin hevonen ei saa sekavia (sekä tahattomia) signaaleja ratsastajalta. Asioiden mennessä pieleen, tulisi aina ensin tarkistaa oma istunta ja painopiste. Yleensä esimerkiksi hevosen vinous riippuu painopisteestä. Hevonen on kuin ratsastajansa peili. Itse olen ainakin huomannut että kun mikään ei toimi, on hyvä ottaa aikalisä ja tsekata oma istuntansa. Yllättävän usein huomaa painopisteen valahtaneen ties minne, samoin lonkkien rentoutuminen on erittäin tärkeää. Oman painoapuen kehittämistä on edistänyt ilmansatulaa meneminen, silloin on vaan pakko istua oikein että ylipäätänsä pysyy edes kyydissä.
Viimeisenä ja ratsastaessa vähiten tärkeänä ääni, jota en aio edes pahemmin esitellä, sillä ilman sitä tulisi pärjätä. Varsinkin jos on kisat mielessä, sillä kouluradalta tullaan happamalla naamalla jos ollaan ääntä käytetty. Kuitenkin yleisimmät ääniavut ovat eteenpäinavaja maiskutus sekä "hidastava" ppprrr.
Eniten ääniapuja käytän hevosen jännittäessä esim maastossa, itse lauleskellessa iloisia lauluja oma keho rentoutuu ja hevonenkin rauhoittuu huomatessaan sen. Voi kyllä, on kuulkaas monta keltaa metsäreitellä suomihitit kajahdellut kun on puskat pelotelleet.
Lähteet;
Kyra ja Ratsastuksen taito, WSOY
Wikipedia, Apu (ratsastus)
Artikkeli Pehmeä ratsastaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti