Muita erikoisuuksia oli aita, laine ilman (oikeasti todella paljon helpottavaa) yläpuomia, sekä mulle hankalimmaksi osoittautunut ruotsalainen okseri. Vaikka se oli helppo sinänsä, näki konkreettisesti mihin tähdätä ja sille tuli paljon hyviä hyppyjä, kuitenkin joku pieni ääni mun sisällä kilju pelosta aina sitä estettä lähestyttäessä.
Mentiin mutkittain, yksittäisinä, kaikkina mahollisina ja lopulta mentiin ratana. Kuten videosta voi huomata, vaikka olin yli menossa niin jännitys vei voiton ja todella paljon turhia virheitä ja sähläämisiä. Samalla huomasin että mun jalka pysyy hypyssä paljon paremmin holleilla, ylävartalo heijaa vieläkin, mutta entistä vähemmän. Rutiinin puutetta, tästä se lähtee.
Lopuksi otettiin vielä yksittäisiä hyppyjä videossa näkyvälle normaalille okserille. Otettiin edessä oleva loimikavaletti pois ja nostettiin okseri ensin metriin, sille muutama hyvä hyppy ja lopulta nostettiin vielä 105cm korkeuteen. Tässä tulee jännä kohta, metriä oltiin menty ennenkin, metri meni hyvin, ei pelottanut ja ratsastin. Este nousee vaivaiset viisi senttiä ja BAAM alkaa jännittää ja lopetan ratsastamisen. No kieltohan sille tuli, se on sanomattakin selvää. Uus yritys ja tällä kertaa ratsastin liikaa, lähin puskemaan kovempaa vauhtia ja tahti hajos. Yli päästiin, tultiin ihan juureen ja oudolla hissihypyllä vedettiin koko okserin takaosa maahan. Hups. Kolmannella yrittämällä laskin tahtia, vaikka jännitti niin vähemmän, oltiin menty jo yli kerran ja tiesin että selvitään siitä, tahti säilyi paremmin, ponnistuspaikka löytyi ja yli vaan. Löysä hyppy tuli, mutta siinä vaiheessa en malttanut keskittyä siihen.
Seuraavana päivänä menin Radella kevyesti ilmansatulaa jolkotellen, se on esteiden jälkeen aina niin mahottoman hyvä, reipas ja kuuntelevainen että helposti tekisi mieli alkaa kunnolla tuuppaamaan. Tämän vuoksi oon ottanut kikkakolmosen käyttöön ja jätän aina satulan pois, mulla on niin kova homma sillon istua edes kyydissä mukana, että haaveet keskiraviliipotuksesta katoaa aika pikaiseen.
Viime viikko meni rennosti, valmistautuen kisoihin. Torstaina oli vielä "hyvänmielen treenit", tarkotus oli vähän hioa taktiikkaa, teitä ja lähestymistä helpoilla tehtävillä ja saada onnistumista. Alkuun menikin hyvin. Oli yhen askeleen sarja. Ensin pidin laukan liian heikkona ja lyhyenä, joten tuli kaksi huonoa askelta, kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen aloin saamaan laukkaan tarvittavaa voimaa ja pituutta ja alkoi sujua. Opettaja sanoi aika hyvin puhuttaessa lähestymisistä, toinen tunnilla ollut hevonen ponnistaa mielummin kaukaa, kun taas Radesta voi aina ottaa yhden askeleen lisää.
Tämän jälkeen otettin hyppyjä yksittäiselle okserille, ensin ihan vaan tultiin ja mentiin yli, sitten ruvettiin miettimään omaa painoa, lähestymistä, suoruutta ja tahtia. Tää onnistu muuten heti tosi hyvin, mutta kuten tavallista; tultiin aivan liian juureen. Siirtämällä yhdeksi hypyksi ponnistuspuomin paikkaa taaemmas esteestä nähtiin molemmat konkreettisesti mistä kannattaa lähteä hyppyyn. Seuraavalla kerralla osattiinkin jo itse katsoa oma paikkamme.
Okserin jälkeen alettiin tulemaan rataa kuvan osoittamalla tavalla. Esteet oli jotain 60-80cm väliltä. Ensimmäisellä kerralla tultiin ihan okosti, lävistäjä meni tosi hyvin, samoin okseri, muuten vähän turhaa häseltämistä ja kiirehtimistä. Toisella kerralla ei mennytkään ihan niinku piti. Sarjan A-osalle loistavasti, löyty paikka heti, kuitenkaan en saanut alastulossa pidettyä tahtia, Rade otti väliin yhden kirotun lisäaskeleen, mä olin jo hyppäämässä ja Rade hyppäs perässä. Tasapaino petti ja lävähdin kaulalle roikkumaan ja sit en tiiäkkään mitä tapahtu ja HUPS oltiinkin maistelemassa maneesin hiekkaa. Reilu puolvuotta siihen menikin että toi sai mut tiputettua. Nousin heti istumaan ja totesin ettei satu, kuitenkin noin 20 sekunnin päästä kipu alkoi ja vaihoinkin mielipiteeni jotenkin näin "Eiku ny sattuuki tohon ja nyt tohon ja nyt tohon ja nyt tohon vähän enemmän". Jotenkin siinä tohinassa Rade oli päässyt kolauttamaan mua jalkaan ja nyt mulla on sääressä mojova kavionmallinen mustelma.
Pudistelin hiekat päältä ja pienen lepo- sekä Raden kiinnijahaamis tauon jälkeen takasin selkään. Mulla oli vähän hutera olo ja jalkaan sattu armottomasti, joten todettiin että on parempi tehä vähän ja sitten lopettaa. Tulin eka sarjaa puomeina, sitten niin että puomi ja este, este ja este ja lopulta sama este ja okseri. Meni todella hyvin. Tulin sen pari kertaa uudestaan ja sitten vielä kerran lävistäjän.
Tallissa aloin tutkimaan varusteita mahdollisen tuhon varalta, no kypärähän natisi. Nice. Fiksu tyttö olis tässä vaiheessa mennyt lääkäriin mutta "Emmä voinu päätä kolauttaa! Mitä ny vähä humisee". Seuraavan yön vietinkin oksennellen ja naiivina vielä seuraavan aamun lääkärikäyntiin asti. Siellä sitten todettiin että mulla onkin aivotärähdys ja pitää levätä ainakin koko viikonloppu. Samoin mua piti vahtia 48 tuntia. Tän johosta päätin kerrankin olla fiksu, enkä lähteä tökkimään heikkoa jäätä, joten peruin tän päivän kisat.
Tosta kaikesta huolimatta, oon alkanut oikeesti pitää esteistä, enkä malta oottaa seuraavaa kertaa. Oonkohan sekoomassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti