[ 89 - Toivepostaus #1 - Mistä kaikki alkoi? ]

Hevoset ovat olleet minua lähellä pienestä pitäen. Kuulun siihen kastiin jotka pienenä rakensi omat leikkitallinsa, teki vihkotalleja, kiinnitti polkupyörän ohjaustankoon narut ja leikki niiden olevan hevosia. Palo tähän harrastukseen minulla on ollut aina, en tiedä sitten että miksi tai mistä se on tullut, en ollut hevosten ympäroimänä aina.

Lego laitumella, kuvan ottanut Saila K.

Harrastuksen aloitin Husön Ratsastuskeskuksessa täytettyäni 6 vuotta. Sen hetkiset kaksi parasta kaveriani harrasti siellä ratsastusta ja piiitkän suostuttelun jälkeen pääsin minäkin mukaan. Ensimmäisen ratsastustuntini menin ponilla Qualin De Brande, Lego, joka asuu Husössä vieläkin. Peli oli menetetty, siitä hetkestä lähtien tajusin olevani heppatyttö hautaan asti. Ratsastustunnit olivat silloinkin kalliita, joten pääsin ensin kesäleirille, jossa vähän sain esimakua harrastuksesta, haluanko aloittaa sen kokonaan. Kyseisen leirin aikana paloni vain syttyi, ja löysin kaksi minulle tärkeintä ponia ikinä; Hans Helle, Särkänniemen (siis sen huvipuiston) kasvattama Welsh B-poni sekä Sultan Providence, Ranskasta suomeen tuotu New Forest.

Samana syksynä aloitin vakituiset viikkotunnit, aluksi kehityin epävarmuudestani huolimatta kovaa tahtia, kunnes tuli ensimmäisen putoamisen aika. Muistan sen vieläkin kuin se olisi käynyt eilen. Opettelimme laukkaa, ensimmäistä kertaa, Rolle - valkoinen, kiltti poni - säikähti koiran haukuntaa ja otti pienen (silloin suurelta tuntuvan) sivuloikan ja muks. Siellä olin maassa, leuka auki ja kyyneleet silmissä. Tässä kohtaa tehtiin ensimmäinen virhe, minut pakotettiin satulaan takaisin. Tästä seurasi pitkä laukkakammo, sekä putoamisen pelko. Lopulta kuitenkin pääsin niistä yli ja oppiminen pystyi jatkua.

Minä&Turre maaliskuussa 2004

Minä&Turre keväällä 2011

Ratsastettuani kolme vuotta, oli aika saada oma hoitoponi. Kysyin opettajaltani jotain kilttiä, pientä, suloista ponia (toiveena Sulttis..) ja Turre sieltä tuli. Sillä hetkellä olin 9 vuotias. Ariel, tunnetummin Turre/Purmi on suomenhevosruuna, tällä hetkellä 20 v ja vieläkin elämäni tärkein hevonen. Radella on kova homma jos meinaa ikinä päästä yhtä tärkeäksi osaksi elämääni.

Vuodet kului, hoitelin iloisesti Turrea, tykkäsin enemmän koulusta, mutta oli esteetkin ihan ok. Vaihdoin aika pian hevosiin, kun ponikatras vaihtui. Joko kasvoin lemppareille liian isoksi/ ne myytiin pois. Viimeinen tikki oli Chocon lähteminen. Turre oli hevostunneilla, joten nyt oli mahdollisuus mennä sillä. Suunnitelma ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin, sillä sain hevosvuosieni alussa ne isot ponit jotka meni heppatunteja. Kyllä onneksi pääsin aina välillä Turrellakin ratsastamaan. Jossain vaiheessa kehittymiseni lakkasi, en tiedä oliko se opetus, hevoset, oma mielenkiintoni puute vai mikä. Aluksi se ärsytti, kuitenkin jossain vaiheessa tajusin ratsastuksen olevan muutakin kuin kehittymistä. Aloin nauttimaan pelkästä hevosten kanssa olemisesta ja köpöttelystä. Ei minua oikeaoppiset pohkeenväistöt tai korkeat esteet enää kiinnostanut. Tämän kauden aikana menin hurjasti takapakkia, koko tämä  puskailuinto kesti useamman vuoden. Vuonna 2005 minulle rakkain poni Hans lopetettiin ja usko koko hommaan karisi.

r. Hans Helle, kuva otettu viikkoa ennen ponin lähtöä

 Kuitenkin samana vuonna Husöseen saapui Belgiasta tuotu puoliveritamma Roeffie "Ruusu". Tämä muutti kaiken. Ensimmäinen kerta kun rakastun ensisilmäykseltä. Ruusu oli iso, kaunis ja oman pään omaava. Aloin myös hoitamaan Ruusua, heti sen saapumisen jälkeen. Nyt olin hyvässä opetuksessa, alla hyvät hevoset ja puhkuin intoa ja palavaa halua oppia. Sen huomasi. Seuraavan muutaman vuoden kuluessa kehityin aivan tajuttomasti, lopetin esteiden pelkäämisen, ymmärsin yhteistyön käsitteen ja aloin oppia myös omista virheistäni. Hyppäsin isoja esteitä nauttien hommasta, kävin koulukisoissa ilman jännitystä.

Minä&Ruusu keväällä 2007

Sitten kaikki rutinoitui. Jämähdin "kerran viikkoon ratsastustunnilla" tasolleni. En kehittynyt, mutta en myöskään huonontunut. Luulin kohdanneeni huippuni, mikä ketutti enemmän kuin mikään. Pelot alkoivat palata. Lopetin kisaamisen, aloin inhota hyppäämistä. Kuitenkin yritin, yritin, yritin. Ratsastin aina kun minulla oli siihen mahollisuus. Hitaasti, aloin taas kehittyä.

r. Poika-Rallaus "Kalle"
Lepää rauhassa ♥

Kuitenkin viimeiset kaksi vuotta ovat olleet koko historiani edistysvuodet. Olen kasvanut henkisesti ratsastajana, oppinut kuuntelemaan hevosta ja ymmärtämään miksi jotain tehdään ja miksi ei. Nyt osaan istua ryhdissä ja ylpeänä, vaikka homma menisikin pipariksi. Osaan nauraa omille virheilleni ja ottaa oppia niistä. Toki aloin päästä ratsastamaan useammin, minkä huomasi. Mitä enemmän jotain tekee, sitä paremmaksi siinä tulee.

Aloittaessani työt Husössä (kyllä, olen nähnyt tooosi paljon maailmaa..) aloin kehittymään. Liikutellessani hevosia yksin tyhjässä maneesissa ehdin peilailla itseäni, mikä istunnassa mättää. Sain rauhassa kokeilla erilaisia apuja ja niiden yhdistelmiä ja huomata itse että mikä toimii ja mikä ei. Se tunne kun hoksaa jotain uutta on aivan mahtava.

Minä&Aroon II , Keväällä 2011

Nykyään on kiva katsoa taakseen ja miettiä sitä arkaa pikkutyttöä, joka sähelsi ihan kaikessa. Joka luuli että esteratsastuksessa tavoite on korkeus ja kouluratsastuksessa oot paras, kun osaat keventää ja nostaa laukat, samoin ratsastusteiden tietämyksellä päteminen oli hienoa. Kaikki opettajat ovat sanoneet miettiensä uuden alkeisryhmän aloittaessa, että kuka lopettaa ja kuka pääsee pitkälle. Olisi joskus kiva tietää että mitä minusta uskottiin. Itse en olisi uskonut että tässä sitä ollaan, hevosvuosia takana 14, viimein oma hevonen, alan opinnot menossa ja tulevaisuus hevosalalla selkeä.

Nöyryys on asia millä pärjää pitkälle, pitää osata kuunnella kaikkia oppeja, hevosta ja omia virheitään. Pitää muistaa pysyä rauhallisena, vaikka koko homma tuntuisi hajoavan käsiin. Kuitenkin pieni röyhkeys on hyvästä, on oltava ylpeä saavutuksistaan ja onnistumisista. Mä en usko, ja tiedän, että mun kehittymisen matka alkaa häämöttää. Toisinpäin, viimein mulla on resurssit oppia ja tehdä. Nyt se vasta alkaa.