Meidän koneeseen iski jonkinsortin virus, joten en ole uskaltanut pahemmin aikaani sen ääressä viettää. Saatika tulla kertomaan elämästäni. Nyt on kone hoidettu, tosin itse olen kipeenä.
Viime viikot on mennyt mukavasti, ollut tosi kivoja työvuoroja ja mikä "jännintä", oon päässyt hyppäämään ihan toden teolla. Ensin pari viikkoa sitten hyppäsin Aronilla pikkuristikkoja, sitten oonkin hyppyni hypännyt Tanella.
Tane, oikealta nimeltään Tanhauser, on rahtilaivaakin isompi (säkä noi 173cm), Hollantilaisruuna. Luonteeltaan kiltti, mutta epämääräinen. Mua aluksi jännitti hypätä sillä, koska Tane osaa olla myös arvaamaton, mutta ratsastuksenopettajani sai mut ympäripuhuttua. Onneksi. Estepelko on taas asteen pienenpi, uskalsin viime keskiviikkona hypätä 90cm okserin. Vaikka se ei oikeasti ole hevoselle iso este, niin henkisesti mulle se on sama kun pitäs hypätä vaikka kalliolta alas.
Kuitenkin selvisin siitä koitoksesta hengissä (ja se osoittautuikin olevan ihan hauskaa...), vaikka tehtävä itsessään meni pieleen. Tehtävänä oli sarja, jossa ensin lähestyminen ristikolle, kahden laukka-askeleen väli ja okseri. Tokan esteen ollessa pienenpi, askeleet mahtu hienosti, mutta kokeillessani tota ysikympin estettä, olin itse niin paniikissa ja keskittyneenä siihen, että unohin kontrolloida laukkaa, joten tultiin kyseinen väli about yhellä ja puolella askeleella. Vaikka normaalisti oon noiden tehtävien kanssa parantumaton perfektionisti, niin nyt se ei mua haitannut. Pääsin siitä isommasta esteestä yli (normaalisti tunneilla hypätään semmosta 0-60cm) hengissä ja vielä pidinkin siitä.
Vielä kun pääsen enemmän hyppäämään ja saan itsevarmuutta, voin alkaa hiomaan taktiikkaa. Hyppääjää musta ei tule, tuuppari mikä tuuppari, mut olisi kiva silti ettei se pelottas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti