[ 43 - Hyvää yötä, lepää rauhassa ]

Hevosia tulee ja menee. Asia joka piti oppia jo hevostelun alussa, silti rakkaan ystävän poismeno on aina kamalaa. Tällä viikolla jouduin hyvästelemään ja luopumaan yhdestä. Poika-Rallaus, tunnetummin Kalle, nukkui pois. Viimeset päivät on ollut aika vaikeita. On itkettänyt, v*tuttanut, ärsyttänyt, suututtanut, väsyttänyt (kuitenkaan unensaanti ei ole tullut kysymykseenkään) ja ikävä vaan kasvanut. Pakko vaan koittaa ajatella elämää eteenpäin ja muistella niitä hyviä hetkiä mitä Kallen kanssa koettiin paljon, mutta liian vähän.


Viime tammikuussa tapasin Kallen, enkä osannut odottaa miten paljon siihen tulisin kiintymään näin lyhyessä ajassa. Keväällä oli tarkotus aloittaa kisaaminen, pariviikkoa sitten meinasin ekaa kertaa pudota satulasta, Sänkkäreillä mentiin niin lujaa että pelotti ja viima pisti kyyneleet valumaan silmistä.

Poni ei koskaan ollut mikään maailmanluokan ratsu, eikä ravuri. Mutta minulle ja monelle muulle Husössä se oli juuri oikeanlainen ystävä. Ja olihan Kalle taitava, kuinka moni tuntemanne suomenhevonen osaa passia, tölttiä ja nelitahtisen laukan, mutta silti voittaa ysikympin ratoja, vastassaan hienot kisapeeveet. Kalle ei ehkä ollut taitavin, mutta rehellisempää hevosta, ystävää, työkaveria saatte hakea.

Sinua minä en tule unohtamaan.